sunnuntai 21. tammikuuta 2024

Lohja - sinnepäin


Suomen itsenäistymisen ensimmäisinä vuosina Kansalaissodan jälkeen monen maatyöläisen oli mietittävä elämäänsä uudelleen. Olot maaseudulla olivat muuttuneet. Vaikka torpparit ja mäkitupalaiset pystyivät lunastamaan viljelemänsä maan omakseen, niin taistelu naapureita vastaan oli jättänyt syvät arvet. Ei niilläkään ollut helppoa, joka olivat pysyneet puolueettomina. Ympäristökunnista maatyöläisiä houkuttelivat Lohjalle teollisuuslaitokset ja kaivos. Lohja - sinnepäin! Vaikka työolot olivat vaikeat, niin riippumattomuus ja vapaus vapaa-ajalla kutsuivat. Säännöllisistä työajoista huolimatta työ oli raskasta ja terveydelle haitallista. Kaivosmiehen terveyttä uhkasivat pölykeuhkot, kuulon heikkeneminen ja valkosormisuus. Sellutehtaan työoloja kuvasi 17-vuotias nuorukainen ”olen helvetissä uunimiehenä”.


Maaseudun töitä 1930-luvulla

Mahdollisuus ostaa maata ja rakentaa oma koti tarjoutui Lohjalle muuton yhteydessä. Rantakantille muodostui työläisasuinalue. Pieniinkin taloihin tehtiin oman perheen kodin lisäksi hellahuone tai kaksi vuokrattavaksi toisille työläisperheille. Pihapiirissä kasvatettiin perunaa ja muita kasviksia, jotka varastoitiin talveksi. Marjapensaat ja omenapuut tuottivat lisäansioita vuokratulojen lisäksi. Onnea oli oma talo ja piha, jolla joskus kesäisin saattoi käyskennellä talven varalle kasvatettu porsas. Merkittävää oli se, että lapset pääsivät kouluun. Kauppalan keskustassa oli kansa- ja yhteiskoulu. Lapsilla oli mahdollisuus vielä parempaan.

Rantakantin taloja 1930-luvulla

Hyvällä yhteishengellä ja naapuriavulla selvittiin vaikeista ajoista, pulavuosista ja sodasta. Pommisuojina toimivat Multapään rinteessä olleet maakellarit. Naapurin menestyksestä iloittiin yhdessä. Alueen ensimmäisiä ylioppilaita juhli koko Rantakantti. Uutta ylioppilasta halusivat kaikki muistaa ja lahjaksi tuotiin vaikka herätyskello. Korkeakoulut ja yliopistot kutsuivat Turussa tai Helsingissä.


Keskusaukio 1930-luvun lopulla

Onnelaan alkoi tulla säröjä, kun kauppalan keskustaa alettiin modernisoida. Viehättävät puutalot ja puutarhat jyrättiin pala palalta uusien monikerroksisten kivitalojen alta. Samalla rikkoutui yhteisöllisyys. Kun kouluaukio muuttui keskusaukioksi, moni jo muualle muuttanutkin suri. Näihin aikoihin rakennettiin ja rakennettiin, mutta moni uusi rakennus jäi huonolle hoidolle ja rappeutui. Päästiin taas purkamaan. Viimeisimpänä on ollut purkutyön alla seurakunnan omistama Kanttorila, jonka annettiin rappeutua korjauskelvottomaksi.

En osaa sanoa milloin kaupungin hallinnossa alkoi sinnepäin -meininki. Hallinnollisia yksityiskohtia en tunne, mutta meitä kaupunkilaisia informoidaan jatkuvasti epäonnistuneista kiinteistökaupoista, pitkittyneistä ja kustannuksiltaan kasvaneista rakennushankkeista ja sisäilmaongelmista jopa uusissa rakennuksissa. Kaikkeen tähän tulevat kuvaan julkiset nokittelut ja valituskierteet. Myytävät kiinteistöt saattavat olla tyhjillään vuosikausia, kun lopullinen kauppa odottaa valitusten käsittelyä hallinto-oikeuksissa. Sinnepäin näkyy erityisesti viestinnässä. Viestintä on puutteellista, joko vahingossa tai tarkoituksella. Kielellisesti ongelmia tuottavat mm. yhdyssanat ja päivämäärät. Tarkoittaako 12.10 kelloaikaa vai päivämäärää? Todella huonon kuvan markkinointiviestinnässä antaa se, että päivämäärä 12.10. onkin ilmaistu kelloaikana. Yhdyssanat tuntuvat olevan ongelmallisia ja niin vuoden vaihteessa Lohjalla juhlittiin Uuden vuoden juhlaa, kun varmaankin tarkoitettiin uudenvuodenjuhlaa.

Sinnepäin -viestintä korostuu matkailun markkinoinnissa. Puolessa tunnissa Helsingistä Lohjalle ajat vain runsasta ylinopeutta tai kaupunkien rajalta toiselle. Onneksi nykyisin ymmärretään pääkaupunkiseudun merkitys Lohjan matkailulle eikä enää haahuilla Kiinan tai Japanin markkinoille. Näitä sinnepäin -juttuja riittäisi. Tytyrin museokäytävien mainostetaan olevan 100 metrin syvyydessä, kun todellisuus on paljon vähemmän, noin 80 metriä. Voisiko tästä kaikesta saada aikaan jotain sellaista, että Lohjasta voitaisiin todeta ”sinnepäin” tuossa sadan vuoden takaisessa positiivisessa merkityksessä. Lohja – sinnepäin? Lohjan keskustan kolme matkailupilaria olisivat mielestäni Puu-Anttila – kirkko – museo, ”Sokeripalaan” kunnostettu taidemuseo ympäröivine yksityisine gallerioineen ja Aurlahti.

Kun seisoo Laurinkadun ja Suurlohjankadun risteyksessä selkä Keskusaukiolle, voi nähdä Puu-Anttilan lohjalaisen koulutuksen helmen, joka nykyisessä asussaan elää uutta kukoistuskautta. Puu-Anttilan pihapiirissä on Anttilan tilan renkitupa, nykyisin kotiseututalo. Pihan pysäköintipaikoille voisi mielestäni rakentaa puutaloja. Modernit puutalot täydentäisivät alueen puurakentamisen eri vuosisatoja kuvaavaksi keskittymäksi. Kirkkokenttä on kohtuullisen hyvässä kunnossa. Kirkko ja kirkkomaa kuvaavat aluetta jopa yli 500 vuoden takaa. Museon aluetta kehutaan jo nyt matkailijapiireissä upeaksi. Se on 1900-luvun alkupuolen vauraan maalaistalon, kartanon tai pappilan pihapiiri. Pedagogion näyttely voisi kuvata lohjalaista koulutusta aikojen kuluessa. Tämä olisi ”Aikojen saatossa” -reitti.

”Sokeripalan” kunnostaminen tarjoaisi Lohjalle uuden ja uniikin funkkiskohteen ja taidemuseon. Sinne voisi sijoittaa nykyiseen Lohjaan kuuluvilla alueella toimineiden taiteilijoiden teoksia. Ansioituneen taitelija Adolf Lietsalon maalauksia on tällä hetkellä sijoitettuna jopa terveysaseman keittiösyvennykseen. Jos ”sokeripalaan” sijoitettaisiin kuvataiteen museo, niin se tukisi myös ympärillä olevia gallerioita ja saisi nekin uuteen kukoistukseen. Kuvataide on suurelle joukolle matkailijoita se tärkein tutustumisen kohde. Kävelymatkatkin ovat lyhyet tälle taidereitille.

Lohja kutsuu itseään järvikaupungiksi ja sitä se tosiaankin on. Onhan Lohjalla Etelä-Suomen suurin järvi ja noin sata muuta järveä. Aurlahden ranta hiekkakenttineen ja paikallaan polkevine palveluineen muodostaa jonkinlaisen olohuoneen Lohjan keskustan asukkaille, mutta se ei tarjoa mitään turisteille. Järvi-Suomesta löytyy todellisia matkailijalle suunnattuja järvihelmiä, esimerkkinä vaikka runsaan 2000 asukkaan Puumala, jossa rannan palveluista löytyy jopa samppanjabaari näköaloineen. Aurlahti vaatisi kokonaissuunnitelman, jossa järvi, rehevä kasvillisuus ja rakennettu ympäristö erilaisine palveluineen muodostavat kokonaisuuden, josta jokainen löytää haluamansa. Sen verran täytyy Aurlahtea kehua, että 2023 oli rantaravintolassa aivan erinomainen palvelu.

Kun edellä esittämäni kolme kokonaisuutta saadaan kuntoon, voidaan Lohjan keskustan matkailutarjonnasta todeta Lohja – sinnepäin!

Kuvat Taina Partasen arkisto

maanantai 6. helmikuuta 2023

Erilainen ihminen

Istun virkailijaa vastapäätä. Meitä on pankkisalissa kolme. Eletään aikaa, jolloin pankkien konttorit olivat avoinna aamusta iltaan ja asiointi onnistui ilman ajanvarausta. Käteistä rahaa sai pankista ja se oli ensisijainen maksuväline. Ulko-ovi käy. Vuoroaan odottavien asiakkaiden penkille istuu parrakas nainen. Kauempana istuva konttorinjohtaja tulee parrakkaan naisen luo ja toteaa "olet käynyt jo tänään täällä, mene ulos". Sanaakaan sanomatta parrakas nainen nousee ylös ja poistuu nöyryytettynä ja alistuneena. Vastapäinen virkailija on hämillään ja minä ihmeissäni. Saan nostamani rahat ja olen hetkessä ulkona. Parrakas nainen on kadonnut. En voi ymmärtää, miksi ihmistä kohdeltiin tylysti, kun olin paikalla. Minuuttia myöhemmin häädön olisi voinut tehdä ilman yleisöä.


Muutamaa vuotta aiemmin olin pari päivää ennen joulua Alkossa ostamassa viinejä joulupöytään. Valintamyymälät olivat uusia ja viinivalikoima kovin vaatimaton nykyiseen verrattuna. Kassalle mennessäni edelläni on mies, joka kaivaa taskustaan kolikoita. Lopulta taskusta löytyy enää sahanpurua ja hiekkaa. Vielä uupuu muutamia kymmeniä pennejä. Kassa odottaa kärsivällisenä, minulla on olevinaan kiire, ja jono takanani kasvaa. Kaivan lompakostani puuttuvat pennoset. Myyjä on tyytyväinen, kun ei tarvinnut valita alennuksen tai myymättömyyden välillä. Jono takanani huokaisee helpotuksesta. Mies saa Sorbuksensa. Hän hymyilee ja kiittelee. Minä saan sen joulun parhaat ja aidosti sydämestä tulevat hyvän joulun toivotukset.


Tuolloin olin miesvaltaisessa työpaikassa. Muutaman naisen porukka päätti käydä tyylikonsultin värianalyysissä. Emme olleet mitään viikareita, vaan jokainen kävi omalla kustannuksellaan ja vapaa-ajallaan. Menin tyylikonsultille hyvän ystäväni kanssa. Sain silmämeikille ohjeet, joita vieläkin noudatan silloin, kun teen silmämeikin. Huulipunastani konsultti sanoi "saat pitää tuon". Olisin pitänyt sen joka tapauksessa, vaikka se tuli laittaa huolella voimakkaan punansa vuoksi. Mikään huulipuikosta sipaisu ei olisi onnistunut. Sain kasan värilappuja, joissa on minulle sopivat vaatteiden värit. Muistelen ystäväni analyysin kestäneen omaani kauemmin.


Kun työpaikalla vertailimme värianalyysin kokemuksia, kertoi eräs kollega heittäneensä pois kaikki vaatteensa, jotka olivat "väärän värisiä". Roskiin oli joutunut myös ruskea kaniturkki, jonka korvasi värjätty minkki. Me muut olimme kauhuissamme, koska meille tuo oli pääosin leikkiä. Työtoverini oli meitä vanhempi, hänen lapsensa olivat ikäisiämme. Vaikka kyseinen työtoverini poikkesi käytökseltään, koulutukseltaan ja osaamiseltaan meistä muista, niin arvostimme häntä työtoverina ja ihmisenä. Hän tunsi eriomaisesti asiakkaamme liiketoiminnan ja ymmärsi asiakkaiden tahtotilan. Hänen merkityksensä liiketoiminnallemme oli korvaamaton. Hänen ansiostaan osana toimivaa tiimiä toimintamme kehittyi ja kasvoi.

Työpaikoilla ja yhteisöissä erilaisuus on vahvuus, jos se hyväksytään ja sitä osataan käyttää. Eri ikäiset, eri sukupuoliset, erilaiset koulutukset ja kokemukset antavat mahdollisuuden tarkastella asioita monista eri näkökulmista. Samoin toisilta oppiminen on mahdollista. Tämä kuitenkin vaatii, että työyhteisön jäsenet luottavat ja arvostavat itseänsä. Tällöin toistenkin arvostaminen ja muihin luottaminen on mahdollista. Jos yhteisön jäsenet kertovat, että he ovat saman ikäisiä ja henkisiä, niin pidän tuon yhteisön kehittymismahdollisuuksia vähäisinä. Jos vielä todetaan, että heillä on keskenään hauskaa, niin peli on menetetty. Kun on avoin toisenlaisille ihmisille ja valmis kuuntelemaan heitä, niin voi menestyä paremmin. 

Erilaisten ihmisten yhteisössä, jossa luottamus on kohdallaan, voidaan myös riidellä. Kovista sanoista huolimatta riitakin on rakentavaa. Näissä yhteisöissä niin yhteisö kuin yksilöt kehittyvät käsi kädessä. Erilaisuus tuo voimaa!

lauantai 17. joulukuuta 2022

Onko lukeminen helppoa?

Lukeminen on helppoa. Vai onko? 


Lähde: Wanhat käsialat ja asiakirjat, Helsinki 1977

Nykyisin puhutaan paljon lukutaidottomuuden lisääntymisestä. Julkisuudessa kerrotaan, että kaikki oppivelvollisuuden suorittaneet eivät osaa lukea kunnolla. Kun lapset ovat oppivelvollisuuden piirissä viisivuotiaasta täysi-ikäisyyteen, niin miten saa aikansa kulumaan, jos ei osaa kunnolla lukea? Arvioinneissa erotellaan ainakin tekninen osaaminen ja luetun ymmärtäminen, puhutaan myös medialukutaidosta. Kiertokoulun aikaan opittiin lukemaan kolmen viikon pänttäämisen aikana. Tietenkin luettavaa oli paljon vähemmän. Taitoa kontrolloitiin kinkereillä ja osaaminen merkittiin kirkonkirjoihin. Kirjoittaminen oli tuolloin harvojen taito.

Lähde: Wanhat käsialat ja asiakirjat, Helsinki 1977

Itse luen sekä kaunokirjallisuutta että asiatekstiä useita tunteja päivässä. Kirjoitan pääasiassa  asiatekstejä, joiden tärkein ominaisuus on täsmällisyys. Työssäni kirjoittamassani tekstissä saattoi sana maksaa miljoonia ja lause kymmeniä miljoonia euroja. Jokainen sana oli harkittava, nimet ja numeeriset tiedot tarkistettava monta kertaa. Lukiessani lasken vieläkin päivämäärien välisiä aikoja ja arvioin rahallisia vaikutuksia. Kokemukseni perusteella väitän, että lukemisen ymmärtämiseen vaikuttaa merkittävässä määrin tekstin laatu.

Jonkin aikaa sitten luin artikkelia, jossa oli yhdistetty tarinaa ja faktaa. Yhdessä tekstin osassa kerrottiin leskirouvasta, joka muutti uuteen taloon 29 vuotta kuolemansa jälkeen. Aiemmin artikkelissa oli kuvattu tuon uuden talon rakentamista, joka tapahtui 27 vuotta myöhemmin kuin leskirouva oli tekstin mukaan muuttanut tuohon taloon. Olin niin hämmentynyt, että mietin, olenko jossain virtuaalitodellisuudessa tai Paluu tulevaisuuteen -elokuvassa. 

Samoihin aikoihin luin Tommi Kinnusen kirjoittamaa kirjaa Pimeät kuut. Ihanaa tekstiä ja niin helppoa lukea. Kuinka hyvin kirjailija sitookaan tarinaansa faktat. Esimerkkinä voisi mainita supistetun koulun määrittelyn. Käsite supistettu koulu taitaa olla monelle nykyihmiselle vieras. Kirja etenee kuin lastu tasaisesti solisevassa purossa. Vaikka asiat ja tuntemukset ovat vaikeita ja ahdistavia, niin tekstiä on helppo lukea. Kirjailija kirjoittaa selvästi lukijalleen. Mielessäni kutsun tekstiä purokirjoitukseksi.


Teksti, jonka jäsentely ja faktat ovat vähän sinne päin, on tuskallista lukea. Teksti poukkoilee asiasta toiseen, kuten lastu koskessa. Törmäilee kiviin ja kallioihin, kääntyilee tulosuuntaansa ja uppoaa välillä jatkaen kuitenkin ontuvaa etenemistään. Kirjoittaja tuo esille kaiken tietonsa ja taitonsa kuin todistaakseen osaamisensa. Siis kirjoittaa itselleen. Tätä kutsun koskikirjoittamiseksi.

Julkisuudessa esitetään erilaisia kikkoja lukemisen oppimiseksi. Kokemuksesta voin todeta, että lukemaan oppii lukemalla. Lukeminen siis kannattaa aina. Voiko äänikirjojen suosio johtaa siihen, että lopulta vain harvat osaavat lukea? Suurin osa selviää kuuntelemalla. Miten sitten käy kirjoittaminen? Hoituuko se puhumalla tai valitsemalla kuvia seiniltä ja pöydiltä, joiden järjestelmä tunnistaa henkilön silmästä tai sormenjäljestä. Mielikuvitus lähti laukalle, pelottavaa.

On aivan ihanaa kirjoittaa oma näkökulmansa miettimättä, paljonko tämä maksaa!

perjantai 18. marraskuuta 2022

Hyvä mies ja väärinkäsityksiä

Nuoruudessani olin pienen ryhmän kanssa kansainvälisessä koulutuksessa. Kun suomalainen ryhmämme oli ensimmäisellä yhteisellä illallisella, niin yksi ryhmän miehistä pyysi vieressään istuvaa naista vippaamaan hänelle viisi puntaa. Nainen kieltäytyi kovaäänisesti ja muu ryhmä oli hyvin hämmästynyt. Keskustelimme asiasta. Me muut ymmärsimme kyseessä olevan lainan, mutta nainen ymmärsi, että mies pyysi antamaan tuon rahan. Väärinkäsityksen aiheuttama kiusallinen tilanne ja tunnelma laukesi, kun perusteellisesti puimme eri sanojen merkitystä. Totesimme monien väärinymmärrysten johtuvan siitä, että sanoilla on eri merkitys eri ihmisille johtuen esimerkiksi  kielialueesta ja kulttuuritaustasta.

Muutosjohtaminen on vaikea käsite, jonka helposti jokainen ymmärtää omalla tavallaan. Muutosjohtaminen on hyvin erilaista dynaamisessa ja tavoitehakuisessa organisaatiossa verrattuna verkkaisaan ja byrokraattiseen ympäristöön. Näin väärinkäsitykset ovat todennäköisiä. Kun keväällä valittu kotikaupunkini kaupunginjohtaja irtisanoutui koeajalla, alkoi some laulaa "hyvä mies" -laulua eräästä kaupungin viranhaltijasta. Lopulta hänet valittiin määräaikaiseksi kaupunginjohtajaksi saatesanoin "hyvä valinta". En tunne miestä enkä tiedä hänen hyvyyttään, mutta aika näyttää johtamiskyvyn. 

Kun otin ensiaskeleitani esimiehenä, liittyi uuteen pestiini viikkojen esimieskoulutus eri jaksoina työn ohessa. Ennen kuin olin käynyt rekrytointijakson, esimieheni palkkasi tiimiini uudet työntekijät. Ehdotin esimiehelleni valintakriteereiden yhteistä läpikäyntiä väärinkäsitysten välttämiseksi. Hän totesi, että hän voi palkata "miehen kadulta", ja minun tehtäväni on tehdä hänestä "osaava työntekijä ja hyvä mies". Kun itse pääsin rekrytoimaan, niin meitä oli aina vähintään kaksi haastattelijaa ennalta määriteltyine rooleinemme. Palkkasimme ammattitaitoisia ja hyviä ihmisiä - miehiä ja naisia. 

Työelämän valinnat tapahtuvat tai ainakin niiden tulisi tapahtua faktaperusteisesti. Yksityiselämän puolella valintoja ohjaa usein tunne. Kun halutaan vaihtelua, eivät kaikki osaa erota kauniisti. Jotkut syyttävät entistä puolisoa huume-, päihde- tai peliriippuvaiseksi, taloudellisissa asioissa holtittomaksi tai väkivaltaiseksi. Iskostavat nuo käsitykset lapsille, ystäville, sukulaisille ja julkisuuteen. Joskus tuo tapahtuu sen vuoksi, että haluaa peittää oman osuutensa eroon. Pahimmillaan väärinkäsitykset jäävät elämään ja ne rakentavat pysyvän kuilun toisen vanhemman ja lapsen välille. Lehtien palstoilta voi ajoittain lukea  tuollaisen kohtalon kokeneista henkilöistä, joista osa on entisiä hyviä miehiä.

Surullinen henkilöhistoria ajoittuu yli 120 vuoden taakse. Silloin hyvä mies, kartanon pehtoori ja työtä pelkäämätön nainen, kartanon karjanhoitaja rakastuivat. Hyvä mies olisi halunnut mennä naimisiin, mutta parin välillä oli väärinkäsitys ja nainen kieltäytyi avioliitosta. Suhteesta kuitenkin syntyi lapsi, jonka nimen viereen syntyneiden luetteloon pappi kirjoitti äpärä. Lapsi tunsi molemmat vanhempansa, mutta isä kuoli, kun lapsi oli viiden vanha. Äitinsä kuoleman aikaan lapsi löysi henkisen kotinsa kirkon vanhakristillisistä piireistä. Maallisiin rientoihin kiintynyt suku käänsi selkänsä tuolle lapselle, joka luuli hylkäämisen johtuvan äpärä -leimasta. Todellisuudessa suku pelkäsi kristillisyyttä. Tämä väärinkäsitys ei koskaan paljastunut tuolle sukunsa hylkäämälle orpolapselle.




lauantai 27. elokuuta 2022

Sota

Matti katseli pellollansa viljan kasvua, kun häntä kohti ammuttiin naapurin puolelta. Oli kesä 1939 ja naapuri oli Neuvostoliitto. Matin kaksi maatilaa sijaitsivat muutaman kilometrin päässä valtakunnanrajasta, mutta maapalstoja hänellä oli pitkin pitäjää aivan rajallakin. 

Taustalla Matin ensimmäisen maatilan rakennukset 1930-luvulla

Kotipihalle Matti näki perheensä kanssa naapurimaan tähystyspalloja. Viljat saatiin korjatuksi sodan uhkan varjossa. Lokakuussa vanhukset, naiset ja lapset evakuoitiin rajan pinnasta. Viipuriin vievän tien varrella olevaan kotitaloon majoittui kymmeniä sotilaita. Neljä vanhinta poikaa lähtivät sotilastoimiin ja vanhin tytär lotaksi. Matti lähetti hevoset ja karjan Hämeeseen. Marraskuun loppupuolella Matti kirjoitti vaimolleen:

"Kaikki tuntuu rauhalliselta. Jumala yksin tietää, riittääkö tämä nöyryytys vai ei. Jääkää korkeimman suojaan."

Joulukuussa Matti jätti kotinsa. Talvisota oli alkanut. Kesällä 1940 Matti osti metsätilan keskeltä Suomea. Uutta elämää perhe rakensi yhdessä, olihan kaikki viisi sodassa ollutta lasta selvinneet hengissä. Tosin Matti toimi viikot naapuripitäjässä siirtoväen huoltojohtajana ja nuorin sodassa olleista pojista jäi suorittamaan asepalvelustaan. 


SA-kuva: Matin syntymäpitäjän asema sodan jäljiltä

Kun jatkosodassa vanha kotiseutu oli vallattu takaisin, matkasi Matti sinne ensimmäisten joukossa. Toisen maatilan rakennukset olivat tuhkakasa. Tilasta keskellä Suomea ei kuitenkaan luovuttu, kun perhe seurasi myöhemmin. Kun sota päättyi, oli Matti menettänyt rajan taakse jääneen omaisuutensa ja elinkeinonsa toistamiseen ja kolme hänen poikaansa oli kaatunut. Kuusikymmentä vuotiaana Matti perheineen aloitti elämänsä alusta neljännen kerran. Yhteishenki, sopeutuvaisuus ja kova työ kantoivat eteenpäin.

Kävelin 45 vuotta myöhemmin Matin entisillä pelloilla. Viljavilla, salaojitetuilla ja kumpuilevilla pelloilla kasvoi heinää läheisen kolhoosin karjaa varten. Tiellä kulki sotilaskolonna. Se, mitä sodasta oli jäänyt jäljelle oli edelleen nähtävissä. En voinut välttyä ajatukselta, miksi pitää vallata maata, jos sitä ei mitenkään hyödynnä tai jälleenrakenna. Pitääkö vain pullistella ja näyttää voimansa? Luovutettujen alueiden loisto oli tuhottu ja jätetty rappiolle. Kävin siellä viimeisen kerran vuonna 2019. Pellot kasvoivat edelleen luonnonheinää, niiden takana häämötti Urheilu- ja vapaa-ajankeskus sekä uusi formularata. Pietariin johti moottoritie.


Matin pelloilla 2019

Tämän kevään sota Euroopassa on järkyttänyt minua kovasti. Ensimmäisenä ajattelen niitä ihmisiä, joiden koti ja elämä tuhotaan. Siviiliväestöön kohdistuvat raakuudet ovat käsittämättömiä. Väkivallan kohtaaminen tai kotoa pakeneminen jäävät geeneihin ja vaikuttavat henkisesti tuleviinkin sukupolviin. Jos tuhotut alueet jäävät valtaajalle, niin ovatko ne vielä kymmenien vuosien kuluttua rauniokyliä? Jos Euroopan vilja-aitta tuhoutuu, niin se aiheuttaa meillekin ongelmia.

Matin nuorin poika ja tytär ovat nähneet nykyisen sodan. Alkujärkytys oli melkoinen, mutta sopeutuminen oli nopeaa. Olen Matin pojan tytär. Emme enää puhu toisesta maailmansodasta, vaan meneillään olevasta, joka toivottavasti ei johda kolmanteen maailmansotaan. Kiitän mielessäni ulkopolitiikkamme ja puolustuspolitiikkamme johtoa määrätietoisesta ja ripeästä toiminnasta kriisin koittaessa. Sisäpolitiikan puolelle esitän toiveen lisääntyvän ja turhan byrokratian poistamisesta ja holtittoman rahankäytön lopettamisesta. Matti sanoisi, kuten 1939 joulukuussa kirjoitti:

"Jumalan haltuun annan kaikki tieni ja tarpeeni." 

Puu, joka on nähnyt Matin paluun kotiin ja lähdön toistamiseen sekä monta muuta kulkijaa 

tiistai 24. toukokuuta 2022

Markkinointi, mainos, vale ja tosi

Kuusivuotias poika katseli astianpesuainemainosta ja kysyi minulta: -Käytätkö sinä tuota?
-En käytä, mutta ei tuo pesu noin helppoa ole, vastasin.
Pikkumies ilmoitti minulle:
-On se, koska se on televisiossa!  
Yritin selittää mainonnan tavoitteita, mutta poika pysyi kannassaan:
-Totta on!

Samoihin aikoihin toinen, hieman vanhempi poika, kertoi käyneensä Tytyrin Elämyskaivoksessa. Kysyin, minkälaista oli 80 metriä maan alla. Poika sanoi olleensa sadan metrin syvyydessä. Yritin selittää, että museotaso on 80 metriä maan pinnan alapuolella. Poika totesi, että hänen tietonsa on netissä ja oikein. Kun vanhemmat eivät korjanneet pojan käsitystä, annoin asian olla. 


Valetta, totta, mainontaa ja markkinointia? 
Oikein kirjoittamista? 
Tarkoituksellista harhauttamista? 
Lukujen pyöristämistä jopa 25 prosentilla?

Viime päivinä olen kipuillut kotikaupunkini kesän kulttuurikävelykierrosten uutisoinnin kanssa. Kulttuurikävelykierrokset ovat kestoltaan noin tunnin ja matkaltaan noin kilometrin mittaisia. Ne ovat jonkin teeman tai paikan tarkempaa tutkimista ennalta sovitusta näkökulmasta oppaan johdolla. Niillä on aikaisempina vuosina ollut kiva olla. Nyt niitä mainostetaan kolmessa eri kirjoitusasussa: "kulttuurikävelykierros", "kulttuuri kävely kierros" ja "kulttuurikävely-kierros". Ärsyttää pirusti!

Kun etsin kahvilaa, jossa voisin herkutella, niin en ainakaan mene kahvilaan, joka mainostaa päivän tuotetta tekstillä "kuiva kakkupala". En ole edes utelias selvittämään, onko kyseessä rehellisyys vai kirjoitusvirhe. Kallistun mielessäni jälkimmäiselle kannalle.

Eräällä ravintoloitsijalla on tapana päivittää nettiin kertomuksia tapahtumista. Ikävä lukea tekstiä, jossa ei ole pilkkuja ainakaan oikeissa kohdissa ja jossa lukee "ompa", kun pitäisi olla "onpa". Tekstissä vielä vilahtelee "kaippa", "breku", "diippi", "tasting", "asap" väärin kirjoitettuna, "törkeenmakee" jne. Ilmeisesti en ole  kohderyhmää.

Äitini opetti aikoinaan käyttämään suomenkielistä sanaa, jos sellainen on olemassa. Lukiossa Suomiskaksi kutsuttu äidinkielen opettaja oli tarkka oikeakielisyydestä. Molemmat olivat kirjallisuuden suurkuluttajia. Luulisin molempien järkyttyvän, jos näkisivät minkälaista sittua (lempisanani) koneellisesti syydetään kaikelle kansalle. 


tiistai 26. huhtikuuta 2022

Information overload - Informaatioähky

 "Suositeltu sinulle: Juuri nyt: Saksa..." näin alkaa paikallislehden minulle lähettämä sähköposti. Tilaajaextraan on valittu (kuka? ja millä perusteella?) lehden juttuja, joiden arvellaan kiinnostavan juuri minua. Nykyisin minulle tulee maksimissaan muutamia kymmeniä sähköposteja päivässä. Suurimman osan poistan niistä lukematta, jos havaitsen ne mainoksiksi. Tähän ikään mennessä olen oppinut tietämään, mitä tarvitsen, ja etsimään tarvittavan tiedon. Kauhulla ajattelen työssäoloaikaa, kun sähköiseen postilaatikkoon tupsahti vähintään 150 postia päivässä. Ne olivat pääsäätöisesti informaatiota, jota tarvitsin työssäni, tai viestejä, jotka vaativat toimenpiteitä. Joskus lähettäjä oli merkannut viestinsä erittäin tärkeäksi, mutta kenelle, itselleen vai minulle. Useimmiten nämä punaisella huutomerkillä varustetut viestit olivat mainoksia minulle tai yritykselleni tarjottavista palveluista. 

Ryhdyin pohtimaan informaatioähkyä, josta jo viime vuosituhannella puhuttiin ja kirjoitettiin paljon. Tuolloin käynnistettiin monia tietoverkkoihin perustuvia hankkeita palveluiden ja sovellusten kehittämiseksi helpottamaan ihmisten arkea. Kaivoin kirjahyllystäni Jussi T. Kosken 1998 julkaistun kirjan "Infoähky". Lukiessani tuota kirjaa välillä nauran kippurassa ja välillä ajattelen, että olisipa tuotakin varoitusta kuultu. Kirjan alussa lainataan D.D. Hadea:

Informaatio on orjuutta toisten ajatuksille.

Tieto on vapautta ja voimaa ajatella itse.

Tietoyhteiskunnassa meille jokaiselle tulee informaatiota monista kanavista. Perinteisiä ovat radio, TV, lehdet, kirjat, kirjeet, painetut tiedotteet ja mainokset. Netissä ovat käytettävissä erilaiset sovellukset ja palvelut. Jokainen valitsee itselleen sopivat. Minua huvittaa, kuinka koronaepidemian alussa seurasin päivittäisiä tiedotustilaisuuksia ja asiantuntijoiden arvailuja. Muutamassa viikossa kiinnostus väheni, ja lopulta seurasin tapausmääriä satunnaisesti. Koronakammo oli kuitenkin syntynyt ajatuksiini. Samaa kaavaa on edennyt Ukrainan tilanteen ja Nato-keskustelun seuraaminen. Tietyssä pisteessä ei enää siedä ainoatakaan asiantuntijaa omassa olohuoneessaan. 

Minulle on ollut kohtalaisen helppoa luoda oma informaatiokanavien kokoonpano. Tietotekniikan hyväksikäytön ammattilaisena olen valinnut paperittoman vaihtoehdon aina, kun se vain on mahdollista. Tällöin toimiva teknologia on ensiarvoisen tärkeää: nopea nettiyhteys, sopivat laitteet ja sovellukset. Tämä tuokin esille teknologian merkityksen, mutta se ei kuitenkaan ole tärkein asia. Tärkeämpää on se, miten tuota teknologiaa käytetään hyväksi. Usein kehittäjillä toiminnallisuus jää teknologian jalkoihin. Tästä varoitti koulutusta koskien Bill Gates jo vuonna 1995:

Tulevaisuuden kansankynttilät eivät tyydy näyttämään lapsille, miten löytää informaatioita tietoverkoista.

Heidän on yhä rakennettava lasten suullisia ja kirjoitustaitoja, ja tekniikka on tässä vain ponnahduslauta tai apuväline.

Valitettavan monilla paikkakunnilla teknologia on tärkeintä, mutta mahdolliset apuvälineet ovat opetuksessa keskeneräisiä tai toimimattomia. Tarjontaa on paljon, mutta tarpeellisen ja käyttökelpoisen valinta tuntuu olevan vaikeaa. Miten lapset voivat oppia valitsemaan tarvitsemansa, jos se on kuntien tietotekniikkatiimeille ja opetuksesta vastaaville vaikeaa? Tämä aiheuttaa niin lapsille kuin aikuisillekin infoähkyn.

Overload on ylivuototila, jolle teknologiassa on hallintamekanismit. Mutta entä ihmisen aivot? Kun informaatio jakautuu kymmeniksi samanaikaisiksi virroiksi ja toiminta pirstaloituu lyhyiksi ja samanaikaisiksi tehtäviksi, niin miten ihmisen mieli ja fyysinen kunto sen kestävät? Yhä useammin huonosti, kun ihminen tuntee itsensä ahdistuneeksi ja turhautuneeksi. Yhä useammin ihminen näkee ja hallitsee paljon pieniä asioita tai osakokonaisuuksia, mutta kokonaiskuva on hukassa. Puhutaan isosta kuvasta, mutta nähdään vain osia. Kun tietoyhteiskunnassa sekä työ- että vapaa-aika vietetään tietoverkoissa, niin informaatiota on yksinkertaisesti liikaa, eivätkä aivot lepää koskaan. Tämä aiheuttaa stressiä, ongelmia hallita työtehtäviään ja lopulta masentuneisuutta. 

Infoähkyn ehkäisylle on monia menetelmiä, jotka tukevat ihmisen informaatiolukutaitoa. Miten ihmiset oppivat arvioimaan tietojen merkityksellisyyttä ja luotettavuutta? Sen tiedän, että tätä ei tehdä teknologia edellä ja lähtemällä mukaan kaikenlaiseen haihatteluun. Pitääkö vastuullisesta toimintatavasta luopua, jotta voi valita vain itselleen mieluisan informaation? Aiheuttaako tuollainen toimintatapa huonon omantunnon niille, joilla se vielä on olemassa?


Omat toimivat informaatiokanavat: tehokas iPad ja kirjat.