torstai 21. heinäkuuta 2016

Matka Ikonien maailmaan

Matkani Ikonien maailmaan alkoi seitsemän vuotta ja seitsemän tuhatta tuntia sitten. Silloin maalasin ensimmäisen ikonini. Aiemmin olin tutustunut ikoneihin kirkoissa, museoissa ja kirjoista, niitä voisi kutsua vaikka viikonloppumatkoiksi. Matkani ikonien maailmaan on tuottanut 71 aloitettua ikonia, jotka lähes kaikki ovat myös valmiita.

Matkani ensimmäisellä etapilla olin ummikko vieraassa maassa. En ymmärtänyt kieltä, jota minulle puhuttiin: sankir, lefkas, reft ja monet muut sanat olivat vieraita ja tarvitsin opettajan ja ystävän tulkiksi. Ostin kirjoja matkaoppaiksi, luin niitä aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi katselin kuvia: tutkin kasvoja, silmiä, korvia, nenää jne. Kasvojen jälkeen tutkin vaatteiden laskoksia. Vaatteet olivat jotenkin tutumpia ja melko pian oivalsin jotain vaatteiden vaalentamisesta.

Ensimmäisen etapin jälkeen halusin matkata pidemmälle. Opettelin ikonilaudan pohjustusta ja kultausta. Osa etapeista on ollut omatoimimatkoja ja osa oppaan kanssa kulkemista. Omatoimimatkalla joutuu selviämään itse. Se on työlästä, mutta myös palkitsevaa. Opastetulla matkalla saa ohjeita ja palautetta. Oppaitteni joukossa on ollut monenlaisia henkilöitä: kannustavia ja lannistavia, osaavia ja opettavia, keski-ikäisiä ja ikäihmisiä. Kultauksen (kullan, hopean ja platinan käsittelyn) opeista saan kiittää Raimo Snellmania ja Tarja Tarimaa. Parhaat maalauksen opettajani ovat minua nuorempia: Tarja Tarima, Aleksander Wikström ja Anna Golubkova. Minulle on tärkeää, että minulla ja opettajallani on yhteinen kieli. Näin ollen vain venäjää puhuvat opettajat eivät sovi minulle, mutta suomi, ruotsi, englanti ja saksa onnistuvat. Venäjänkielisistä kirjoista pystyn tunnistamaan ydinkohdat.

Viimeisin etappi oli kesäkuussa, kun olin Suomen ikonimaalareiden järjestämällä kurssilla Ronnilla, oppaana Anna Golubkova. Matkalla tutustuin Vanhurskaaseen Simeoniin, Herran vastaanottajaan. Silloin opin kissankielisiveltimien käytön. Aluksi olin kauhuissani uudenlaisesta siveltimestä ja käden asennosta, mutta kasvojen vaalentamisessa huomasin eron tavalliseen tapaani. Tein myös ensimmäiset harmaat hiukset ja muhkean parran, oivalisin jotain. Lopputulos Ronnilta on kirjoitukseni lopussa. Sain myös kutsun Moskovaan Sofian ikonimaalauskouluun. Toivottavasti tämä etappi jatkuu Moskovassa.

Seuraava opastettu etappi on Tarja Tariman opastama kurssi Karkkilassa. Teen kolme Ylienkeliä: Gabriel, Mikael ja Rafael sota-asuisina. Piirros ja kultaus on etukäteistehtävinä. Ikonista tulee yksi kookkaimmista, jotka olen tehnyt. Odotan kovasti uutta matkaa.

Luen jatkuvasti ikonikirjoja ja etsin uusia matkakohteita. Omatoimimatkoista olen suunnitellut matkaikonien ts. pienien ikonien tekemistä. Ne olisivat kivoja lahjoja.

Kaikkein ensimmäiseksi minun tulisi lopettaa matka kahden Kazanin Jumalanäiti-ikonin maalauksen kanssa. Niiden merkittävin ero on kultaustapa: öljykultaus ja "viinakultaus". Toinen niistä on menossa Kirsti-serkulleni. Hän on jo pitkään odottanut paluutani tältä etapilta.

Katson voivani kutsua itseäni maailmanmatkaajaksi. Ikonimaailmassa se tarkoittaa ikonimaalaria.





perjantai 27. toukokuuta 2016

Ajan hengessä

Tänä aamuna luin Länsi-Uusimaa -lehdestä uutisen, että TTS:n Lönnrot-opisto Sammatissa suljetaan. Opiston historian tuntevat tietävät, että opisto on aikoinaan perustettu 1895 Elias Lönnrotin testamenttaamin varoin. Tällöin se toimi Emännyyskouluna, jossa opetettiin nuorille naisille kaikkia kotitaloudessa - silloin maatiloilla - tarvittavia taitoja mukaan lukien puutarhanhoito. Elias Lönnrot ymmärsi viisaana miehenä, että kansan sivistys ja kehitys lähtee naisista. Opettamalla naisille moninaisia taitoja koko yhteiskunta kehittyy.
Omakohtaisesti olen saanut syödä isoäitini tekemiä herkkuja ja koko sukumme on oppinut puutarhan pedanttia hoitoa häneltä. Oppinsa hän oli ammentanut kodin lisäksi Lönnrotin emännyyskoulusta. Niistä on jäänyt hyvä muisto. Minulla on ollut kunnia tutustua vuosien varrella useisiin emännyyskoulun, myöhemmin emäntäkoulun, käyneisiin oppilaisiin. Vielä saamme joka joulu emäntäkoulun käyneeltä ystävältäni joululeivän ja tuorejuuston. Olen tuntenut emännyyskoulussa työskennelleitä opettajia ja muuta henkilöstöä. Kaikki oman alansa taitureita ja kunnioitettavia persoonia.
Tähän päivään asti Lönnrotin testamentin määräys "ajan hengessä" on ollut siunaus aikoinaan emännyyskouluna  aloittaneelle opinahjolle. Viimeisimpinä vuosina TTS on kehittänyt opiston toimintaa ja siellä on ollut mahdollista opiskella puutarhan hoidon lisäksi ravintola- ja matkailualaa. Kiinteistö ja ympäristö on hoidettu hyvin. Nykyisin osassa kiinteistöä toimii yksityinen hoivakoti. Nyt toukokuussa iski 2016 tämän päivän "ajan hengessä" ja opiston toiminta lopetetaan. Osa toiminnoista siirretään muualle osasta luovutaan kokonaan ja kiinteistö laitetaan myyntiin.
Nykyisin suuret nk. tehoyksiköt ovat kaunista ja pienet yksilölliset toiminnot lakkautetaan. Tosin iskeehän säästöt suuriinkin yksiköihin. Surullisena kuutelin uutisointia oman opiskelupaikkani, Helsingin Yliopiston, säästöistä ja irtisanomisista.
Edelleen haluan peräänkuuluttaa myös muiden tekijöiden kuin rahallisten laskelmien tekemistä muutosten ja erityisesti radikaalien lakkauttamispäätösten yhteydessä. On erittäin vaikeaa, joskus jopa mahdotonta, muuttaa päätöksiin vaikuttavat seikat euroiksi. Näiden tarkastelujen tekemiseen on olemassa menetelmät, joiden käytöllä voitaisiin pehmentää muutosta ja tehdä myös henkisesti kestäviä päätöksiä.

Kuvassa emännyyskoulun oppilaat vuonna 1914 tai 1915, mukana isoäitini.

torstai 14. huhtikuuta 2016

Somesta

Viime aikoina olen törmännyt hyvin erilaisiin asioihin ja käsityksiin Somesta, sosiaalisesta mediasta. Tosiasiahan on, että noin kaksikolmasosaa kansalaisista on mukana Somessa. Jotkut lähes kokoajan ja jotkut harvemmin ja lyhytkestoisesti. Itse kuulun jälkimmäisiin. Välillä poden huonoa omaatuntoa, kun en tykkää tai kommentoi. Se jää tekemättä, kun poden infoähkyä. Tunnen myös joukon ihmisiä, jotka ovat valistuneita sähköisen asioinnin ihmisiä, mutta eivät notku Somessa.

Itse haluan kaiken mahdollisen informaation,asioinnin ja vuorovaikutuksen sähköisesti. Parasta on se, että asiat eivät silloin ole sidottuina aikaan ja paikkaa. Sähköiset lehdet ja pankkiasiointi, ne ovat saatavilla niin kotona kuin matkoilla. Parasta sähköisissä lehdissä ja viestinnässä on se, että ei tule jätepaperia. Myös arkistointi on helppoa, kun asiat ovat omassa tai palvelutarjoajan sähköisissä arkistoissa.

Viime päivinä olen kuullut lausahduksia, että "se Facebook on sitä vihapuhetta". Itse en ole vielä sellaiseen törmännyt. Toisaalta kuuntelin Aalto-yliopiston kehittämishankkeesta, jossa Someen halutaan saada tekstien ja itsevalittujen symbolien lisäksi todelliset tunnetilat anturitekniikalla. Aluksi kuulosti pelottavalta. Anturi rekisteröisi esimerkiksi sen olenko vihainen vai iloinen. Tunnistaisiko se myös energiatasoni. Tällä hetkellä Some tietää sijaintini ja tulevaisuudessa se tuntee psykofyysisen tilani. Tarkemmin ajateltuna tuotahan voisi käyttää sähköisen terveysaseman palvelussa. Se voisi olla jopa parempi kuin nykyinen palvelu, joka riippuu melkoisesti potilaan ja lääkärin vuorovaikutuksesta. Mitä tapahtuu, jos tunteiden sensorit alkavat myös tuntea?

Menestyvät yritykset ja yhdistykset ovat taitavia Somen käyttäjiä. Ne käyttävät eri alustoja (Facebook, Twitter ja kymmenet muut) tarpeesta riippuen. Teknologiasta riippumatta käyttö on aktiivista ja vuorovaikutus hyvää. Ainoastaan niille yhteisöille, joissa yksi henkilö haluaa valvoa kaikkea informaatiota ja vuorovaikutusta, ei Some sovi. Valtiollisella tasolla tämä nähdään Somen kieltämisellä diktatuureissa.

Itse huomasin Somen voiman, kun kerroin blogistani Facebookissa. Yhdysvalloissa asuva ystäväni, jolla on ystäviä eri puolella maailmaa, tykkäsi. Heti tuli blogilleni katsojia kaikkialta maailmasta. Olen harkinnut, että pitäisikö kirjoittaa englanniksi. Toistaiseksi kuitenkin kirjoitan suomeksi, koska suurin osa kirjoituksistani koskee ikonimaalausta tai kultausta.

Lopuksi ajatusleikki: kirjoitan vaikka facebookiin tulevasta tilaisuudesta. Kaksikymmentä kaveriani tykkää ja ilmoittaa tulevansa paikalle. Heti jokaiselta noin kaksikymmentä tekee saman. Lyhyessä ajassa tilaisuudesta tietää satoja ihmisiä. Tässä se Somen voima. Pidän sanoista vuorovaikutus ja yhteisöllisyys. Ärsyynnyn sanoista informointi ja tiedotus. Onkohan ne tunnetilaa tutkivat sensorit vahvoja, kestävätkö ne voimakkaita tunteita?

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Fantastisk

Meillä jokaisella on töissämme ja toimissamme jokin salainen ase tai väline, joka on korvaamaton ja josta emme luopuisi. Minulle se on Fantastisk. Se on Ikean lautasliina; valkea, 40x40 cm, 100 kappaletta paketissa ja maksaa kaksi euroa. Kaikkien muiden ikonimaalaukseen tarvittavien välineiden joukossa se on minulle korvaamaton. Hinta-laatusuhde on huikea. Kulutan vuodessa keskimäärin viisi pakettia.

Pääasiallisesti käytän lautasliinaa värikupin, vesi- ja emulssioastian alla. Lautasliina suojaa työpöytää ja alustaa. Tärkein käyttökohde on siveltimien niistäminen. Liina imee hyvin liian värin siveltimestä. Samalla, kun niistän, näen valkealla pohjalla oikean värisävyn, jota voin helposti korjata. Voin myös testata värin vaalentamista lautasliinaan. Jotkut käyttävät värien testaamiseen käytettyjä kirjekuoria, sekin toimii. Minulla toimii parhaiten yhdistetty niistäminen ja värien testaus.

Jos jätän hetkeksi maalaustyöni, niin suojaan paletin Fantastisk-liinalla. Samoin voin kuljetettavat välineet suojata lautasliinoilla. Jos unohdan kurssille mennessäni alustan, voin suojata pöydän lautasliinoilla - niitähän en unohda. Tuote on minulle nimensä mukaisesti fantastisk.

Mutta ei niin hyvää, ettei jotain huonoa. Olin syyskesällä maalannut Kazanin Jumalanäiti -ikonin valmiiksi. Viimeisenä työvaiheena tein assist-kultaukset: Kristuksen vaatteisiin ja Jumalanäidin neitsyen merkit ja päällysviitan reunan. Laitoin ikonin kuivumaan laatikkoon, jossa ilma kiertää. Tavallisesti peitän ikonin kevyesti voipaperilla tai vahapaperilla. Tämän ikonin olin jostain syystä peittänyt lautasliinalla. Tänään otin ikonin esille olifoidakseni sen. Nostin lautasliinaa ja havaitsin, että se oli tarttunut kultaan tai kullan alla olleeseen kaljauutteeseen kiinni. Jouduin pesuhommiin. Tosin kuitumainen lautasliina helpotti työtä ja kaikki lähti hyvin pois.

Tästä epäonnesta löytyy hyväkin puoli. Olin tehnyt assist-kultauksen aiemmin oppimallani tavalla. Ohuet kaljauuteviivat, hönkäily ja kullan painaminen. Kulta tarttuu ja viivat paisuu. Tulee paksuja kultaviivoja. Nyt voin korjata tämän ohuilla viivoilla ja leipäkultauksella. Tuoreen leivän kosteus saa kullan tarttumaan kaljaviivaan. Mikä parasta tällöin viivat eivät leviä ja kultaviivat säilyvät kauniin ohuina. Perinteiset menetelmät ovat fantastisk.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Virvon varvon

Luen kotona ystäväni antamaa kirjaa "Unen laiva", joka kertoo luostarivanhuksen elämästä. Kirja on kiehtova ja vie mukanaan. Kirja alkaa Palmusunnuntaista ja etenee suuren viikon päivät. En kerro enempää.

Palmusunnuntain tavat ja merkitys kirvoitti meillä aamiaispöydässä keskustelun perinteistä, perinteisistä tavoista ja suvaitsevaisuudesta. Pohdimme poimitaanko nykyisin perinteistä vain parhaat palat päältä ts. ne, joista itselle on hyötyä. Muistelimme muutama vuosi sitten silloisen kotimme ovelle ilmestynyttä virpojaa, yli kymmenvuotiasta poikaa, noidaksi pukeutuneen ja hyvin meikattuna. Hän kiteytti hyvin sanomansa virpoessaan minulle "virvon varvon mulle palkka". Olen aina arvostanut ihmisiä, jotka osaavat kiteyttää sanomansa ja löytävät oleellisen. Tässä kohtaa kiteytys meni huumorin puolelle.

Tämän Palmusunnuntain virpojat ovat olleet ihastuttavia. Ensimmäinen tyttö osasi minulle aivan uuden virpomisrunon. Se oli pitkä. Tyttö esitti sen sujuvasti ja kuuluvalla äänellä. Hän ei pyytänyt palkkaa. Hän käyttäytyi todella hienosti. Luulen, että hän tuli virpomaan Timo-opelle. Harmittavasti Timo oli jo yhdeksältä lähtenyt pitämään videokurssia aikuisille. Minäkin kävin pienellä lenkillä. Kerron illalla Timolle tästä tytöstä.

Toisena ovellamme kävi kaksi noin kahdeksan vuotiasta poikanoitaa, joista toisen tunsin. Käyttäytyivät erittäin hyvin kuten aina. Puhuivat reippaasti ja osasivat säkeet. Sain nytkin kauniit vitsat ja he suklaata.

Kolmantena kävi kolme virpojaa, jotka myös käyttäytyivät hyvin ja osasivat lorunsa. Sain vitsat ja he suklaata. Jos virpojat lisääntyvät tätä tahtia, niin suklaa loppuu pian.

Vaikka nykyinen lasten virpomisperinne poikkeaa kristillisestä sanomasta ja ortodoksisesta virpomisperinteestä, niin mielestäni se sopii hyvin alle murrosikäisille lapsille. Se on heille toimintaa, jota meidän aikuisten kannattaa tukea. Ainakin täällä maaseudulla lapset hakevat itse vitsat metsästä, koristelevat ne yksin tai yhdessä jonkun turvallisen aikuisen kanssa. Kutsuisin tätä tuotantoprosessiksi. Seuraavaksi opetellaan värssy, pukeudutaan ja meikataan, siis valmistaudutaan markkinointiin ja myyntiin. Sitten tapahtuu varsinainen asiakaskohtaaminen: käydään naapureiden luona, lausutaan runo, luovutetaan tuote ja saadaan palkka. Tämähän on hyvä tapa lapselle oppia kurinalaista ja tavoitteellista toimintaa, josta saa palkkaa.

Maalariystäväni kertoi olleensa mukana valmistamassa vitsoja siunattavaksi. Kannattaa lukea virpomisen prosessi ja symboliikka vaikka ortodoksi.net -sivuilta. Minulla on ikoneita. Minulla on virpomisvitsoja. Minulla ei ole siunattua vitsaa ikonin taakse.

Tänä päivänä on hyväksyttävä monet eri perinteet jopa niiden sekoitukset. Tärkeää on kuitenkin hyväksyä omat perinteiset tavat, pitää ne kunniassa ja noudattaa niitä. Tulee myös kunnioittaa toisten tapoja, mutta kenenkään ei koskaan tarvitse eikä kannata kätkeä omaa perinnettään tai väheksyä sitä. Valitettavan usein kristillinen perinne saa väistyä uusien tapojen tieltä.

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Ikonimaalari

Tällä Ikonimaalarilla tarkoitan Suomen ikonimaalarit ry:n julkaisemaa lehteä. Lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa. Tänään oli se kevään päivä, jolloin lehti tuli kotiini. Joka kerta, kun lehti ilmestyy, hämmästyn lehden laatua. Lehti on upein ammattilehti, johon olen törmännyt. Johdon konsultin työssä luin paljon myös kansainvälisiä talouselämän ja tietotekniikan lehtiä, mutta yhtä hienoa lehteä en ole tavannut. Lehdessä on sekä ulkoinen ilme että tekstien sisältö erittäin korkeatasoisia, yhteen teemaan keskittyviä. Tämän kertainen lehti käsittelee musiikkia. Kiitos kaikille tekijöille yli sadasta sivusta kietovia kuvia ja tekstiä. Kannessa on kuva ikonista Pyhän Ylienkeli Mikaelin nimen voitto. Viime viikkoina on omassa ikonimaalauksessa ollut teemana Pyhä Ylienkeli Mikael.

Ortodoksisella kirkkomusiikilla on Suomessa korkeakoulutasoista opetusta ja pitkä perinne. Lapsuudestani muistan Sortavalassa opiskelleen ortodoksisen kanttorin. Hän oli lahjakas ja erittäin sydämellinen. Lapselle kuitenkin jäi mieleen hänen persoonansa, hän näkyi ja kuului. Hän ajoi polkupyörällään kylien pienille kouluille pitämään ortodoksista uskonnon opetusta.

Olen noin kuusikymmentä vuotias, en vielä vanha tai pitkään elänyt, silti tuo muisto kyläkouluista ja pyöräilevästä uskonnonopettajasta tuntuu olevan aivan eri aikakaudelta. Kun synnyin pienelle kyläkoululle, oli isälläni veljensä kanssa yhteinen auto. Meillä oli myös sähköt ja radio. Kylässä, jossa asuimme silloin, oli kaksi autoa ja yksi puhelin, sähköt ja radio useammassa talossa. Kun menin ensimmäiselle luokalle kansakouluun, meillä oli jo monenlaisia uusia mukavuuksia kuten puhelin, jääkaappi, sähköhella, televisio jne. Kun 1970-luvulla aloitin Helsingin Yliopistossa tietojenkäsittelyopin opinnot, en tiennyt, että tulisin seuraavan 40 vuoden aikana näkemään melkoisen tietoteknisen kehityksen. Kaikkein ihmeellisintä tässä kehityksessä on ollut se, että olen koko ajan saanut käyttööni viimeisimmän tekniikan. Erityisen antoisaa on ollut se, että sain kolmekymmentä vuotta johtaa merkittäviä tietotekniikan hankkeita ja oppia aina uutta.

Tänä päivänä minut tekee onnelliseksi se, että voin kuunnella työhuoneellani ortodoksista kirkkomusiikkia ja maalata vuosisataisen perinteen mukaan ikoneita. Tiedon jano, tarkkuus, perusteellisuus ja uuden oppimisen halu ovat säilyneet työvuosiltani. Haluan aina uuden ikonin aloittaessani tutustua työn opilliseen taustaan ja tutustua mahdollisimman moniin vanhoihin aiheesta maalattuihin ikoneihin. Omassa toteutuksessa pyrin edellä mainitun taustatiedon lisäksi mahdollisimman oikeaoppiseen toteutukseen teologiselta kannalta. Tänään sain yhden ikonin olifoiduksi, suojatuksi. Ikonin valmistuminen on aina antoisaa ja siunaus tekee ikonista ortodoksisen ikonin.

Jos joskus saatte käsiinne Ikonimaalari-lehden, niin katsokaa, lukekaan ja tuntekaa käsissänne laatu. Nyt jatkan 1/2016 numeron lukemista.

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Pyhän Ylienkeli Mikaelin -ikoni

Tänään kurssillani opettajani Tarja tarkisti, että kaikki on kunnossa. Sain positiivista palautetta muilta kurssilaisilta. Kiitos kaikille.

Erityisesti täytyy kiittää ystävääni Riittaa, joka halusi minulta kyseisen ikonin. Ikonin maalaaminen on ollut aivan erityinen matka. Teknisesti uusia asioita on esimerkiksi taustan väri, haarniska ja muutamat yksityiskohdat. On ihmeellistä, että taustan syvän sinisen värin saa tehdyksi poltetulla sienalla ja ultramariinin sinisellä. Vielä antoisampaa on ollut tutkia Ylienkeli Mikaelia teoreettiselta ja teologiselta kannalta. Haluan vielä kirjoittaa, mitä olen oppinut.

Nyt ikoni saa kuivua. Pintaa tulee vielä suojaus, olifa. Toivon, että onnistuu hyvin. Ikonin värit ovat tässä suhteessa haasteelliset, täytyy vain olla huolellinen ja varovainen.

Tämän maalaaminen antoi minulle voimaa koko kevääksi.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Naistenpäivän muistelot

Kirjoitin naistenpäivän iltana, mutta tekniset ongelmat estivät julkaisun.

Sain aamulla kumppaniltani oheisen kuvan ruusun ja yhdeksän samanlaista naistenpäivän kunniaksi. Naisia on muistettu työpaikoilla ja kodeissa ruusuin ja halauksin. Kun vielä olin työelämässä mukana, oli työpaikallani ylin johto vastassa työhön tulevia naisia ruusujen kera. Hyvä on huomata naisten merkitys työpaikoilla ainakin kerran vuodessa.

Katselin aamulla televisiosta, kun joku nuori nainen oli sitä mieltä, että heidän sukupolvensa korjaa naisten aseman työpaikolla. Naisista tulee tasa-arvoisia niin urakehityksessä kuin palkoissa. Mielestäni viime vuosina tilanne on kehittynyt huonompaan suuntaan, kuten aina laskukauden aikana. Vaikka monia lasikattoja on rikottu, on johtavassa asemassa olevien naisten määrä vähentynyt. Tämä ei perustu mihinkään tilastoihin, vaan omiin havaintoihini.

Ikonimaalarina minun ei tarvitse miettiä uraa tai palkkaa. Tavoitteena on oppia joka päivä uutta, oppia omista virheistä ja tähdätä tulevaisuuteen. Tänään olin, kuten monena tiistaina Lohjan ortodoksisella kirkolla Tarja Tariman ikonimaalauskurssilla. Kurssilla on paljon taitoa ja kokemusta. Kaikki olemme naisia, eri ikäisiä ja erilaisista taustoista. Meitä yhdistää yhteinen harrastus. On käsittämättömän antoisaa yhdessä pohtia miten jokin asia kannattaa tehdä.

Yhteisellä kahvitauolla pohdimme myös muuta elämää...

Sain tänään Ylienkeli Mikaelin ikoniin assist-kultauksen lähes valmiiksi. Jouduin korjaamaan edellisenä iltana tekemääni. Leipä ei ollut aivan tuoretta ja kultaus ei oikein onnistunut, väsyneenä tekemäni viivatkin tarvitsivat korjausta. Opettajani usein käyttämä lause "vähemmän on enemmän" on ikonimaalauksessa eräs parhaista opeista. Kiirehtimällä ja väsyneenä ei onnistu hyvin. Ylienkeli Mikaelin ikoni alkaa olla siinä vaiheessa, että saan maalauksen huomenna valmiiksi. Sitten on kuivatus ja olifointi eli ikonin suojaus.

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Ylienkeli Mikaelin -ikoni

Talviloma vei ajan ja ajatukset aivan muualle, mutta tämän viikon alussa olen palannut Ylienkeli Mikaelin pariin. Kun katsoo työtänsä pienen ajan jälkeen, niin näkee sen uusin silmin. Pienissä kasvoissa oli hieman korjattavaa: silmät, silmäpussit ja nenä vaativat ainakin puolen millimetrin siirtämisen. Kannatti kuitenkin tehdä. Opettajani oli samaa mieltä.

Ikonin värimaailma perustuu muutamaan väriin, tausta on ultramariinin sinisen ja poltetun sienan sekoitus, ripaus titaanivalkoista sekaan. Lähes kaikissa värisekoituksissa on poltettua sienaa, sama väri kaikissa sekoituksissa tekee ikonista harmonisen. Värien sekoitusten ansiosta tarvitaan vain muutamaa väriä.

Tehtävänä on vielä ihoalueiden huippuvalot ja assist/sädevaalennuskultaus. Sadevaalennuskultauksen teen Tuoppi-kotikaljauutteella, Aholan ruisleivällä ja 24 karaatin lehtikullalla. Tämän teen aamulla, koska käden tulee olla vakaa, kun maalaan ohuita kaljauuteviivoja. Kirjakääröön kirjoitan Ylienkeli Mikaelista kertovan tekstin Danielin kirjasta. Ikonin "otsikkoteksti" on Pyhä Ylienkeli Mikael.

Erityisesti iloitsen siitä, että ikonille on jo paikka. Ikoni tulee nuorenparin kotiin. Tämä ikoni ja sen sanoma sopii hyvin näiden nuorten elämäntilanteeseen. Ikonin maalaus on aina monitasoinen prosessi, tekninen toteutus on vain pieni osa kokonaisuutta. Paljon puhuttelevampaa on ikonin tarina; niin teologinen pohja ja esikuvana olevat ikonit kuin ikonin tuleva tarkoitus. Ajatukset ovat paljon syvällisemmät, kun tietää kenelle ja miksi ikonin tekee.

lauantai 20. helmikuuta 2016

Pienet kasvot

Ylienkeli Mikaelin ikonissa kasvot ovat pienet; korkeus noin kaksi senttimetriä. Päätin tehdä kasvojen vaalentamisen nk. valokohotus menetelmällä. Tällöin sankirin päälle (ihoalueen pohjaväri) tehdään valkoisella vaalennettavat alueet. Tämän kerroksen jälkeen maalaan kasvot normaalisti punaokralla ja okralla. Kuulostaa perinteisempään tapaan verrattuna vaikealta ja näyttääkin valkoisen kerroksen jälkeen haamulta.

Kasvot vaativat vielä hienosäätöä. Jalkojen ja käsien vaalentaminen on vielä alussa. Näiden jälkeen ikoniin tulee viimeistely, kuten sädevaalennukset ja tekstit.

Tämän ikonin maalaaminen on haasteellinen, mutta rauhoittava. Palaan uudelleen ja uudelleen Ylienkeli Mikaelista kertoviin teksteihin.

Palaan Mikaeliin ja muihin ylienkeleihin viimeistään elokuussa.

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Ylienkeli Mikael

Ajelin viikonloppuna molempina päivinä maalaamaan kurssille Läyliäisiin. Pidin kovasti kurssin ilmapiiristä. Meitä oli huone täynnä ikonimaalareita, mutta kaikki keskittyivät töihinsä. Sain vinkkejä ja opetusta.

Mikael ikonin sininen tausta tarvitsi lämpöä. Onnistui hyvin opettajan opastamana. Vaalensin vaatteita ja koristelin haarniskan. Sama jatkui eilen Lohjan kurssilla.

Vielä kasvojen ja muiden ihoalueiden vaalentaminen, vaatteiden viimeistely sekä tekstit. Toivottavasti saan maalaamisen valmiiksi tällä viikolla.

perjantai 12. helmikuuta 2016

Ikoni numero 70

Tammikuussa aloitin uuden ikonin, järjestyksessä seitsemäskymmenes. Aikaisemmista muutama on vielä hieman kesken. Tämä uusi ikoni on Pyhä Ylienkeli Mikael sotilaan asussa. Pyhän Mikaelin olen maalannut aiemmin kahdesti, mutta en sotilaana. Mielenkiintoista tutustua tarkemmin Pyhän Mikaelin teologiaan ja ikoneihin. Sain opettajaltani materiaalia, jota minulla ei ole aiemmin ollut. Omista kirjoista ja netistä löysin useita hyvin erilailla toteutettuja ikoneita. Oman versioni piirsin 18 * 35 cm laudalle. Minulla oli varastossa hyvänlaatuinen venäläinen lauta.

Ikoniin tulee kultaa vain sädekehään. Mietin kultaustapaa ja aluksi ajattelin tehdä öljykultauksen, mutta lopulta päädyin polimenttikultaukseen, saanhan sillä paremman tuloksen. Tausta on rauhallisen sininen. Pohjavärit saan tänään viimeisteltyä ja viikonloppuna teen vaalennokset ja yksityiskohdat. Pääsin sopivasti opettajani järjestämälle viikonlopun intensiivikurssille. Hyvä saada heti palautetta ja vinkkejä toteutuksille. Erityisesti haarniskan toteutus askarruttaa.

Kesällä elokuussa olen menossa kurssille, jossa maalataan Ylienkelit Gabriel, Mikael ja Rafael. Tästä vuodesta taitaa tulla enkeli-ikoneiden vuosi. Ihanaa niillä aloitin seitsemän vuotta sitten, viime vuonna maalasin Ylienkelit Gabrielin ja Mikaelin vanhan venäläisen mallin mukaisesti.

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Salon Särkisalossa

Perjantai-iltana ajelimme Salon Särkisaloon tutustumaan salolaisen ikonimaalari Anne Niemen ikoninäyttelyyn. Talvinen Särkisalo vaikutti yhtä viehättävältä kuin kesälläkin, mutta onhan paikka ruotsiksi Finby. Kirkko ja vieressä sijaitseva kulttuuripappila kutsuivat kulkijoita.

Iloinen yllätys oli se sydämellisyys, jolla kulttuuripappilan emäntä, TT Lilja Kinnunen-Riipinen otti vieraat vastaan. Näyttelyn päättymisen jälkeen ilta jatkui ekumeenisella tuokiolla, jossa Turun ortodoksinen kirkkoherra siunasi kaksi ikonia. Vaikka olimme vieraita, niin saimme kokea olevamme tervetulleita ja kuuluvamme joukkoon.

Ikoninäyttelyssä oli noin 30 ikonia. Ikonitaiteilija Anne Niemi esitteli ikoninsa. Anne Niemi kertoi ikoneista: mikä ikoni on ollut esikuvana, miksi värit ovat sellaiset kuin ovat ja teksteistä. Hän on erittäin hyvin paneutunut ikoneihin ja niiden merkitykseen. Poikkeuksellisen hyvä ikoneiden tuntemus ja tapa, jolla ikonimaalari kertoi töistään, teki meihin vaikutuksen.

Kiitos kulttuuripappilalle ja ikonimaalarille vieraanvaraisuudesta. Toivomme teille menestystä ja hyvää alkavaa paastonaikaa.


perjantai 5. helmikuuta 2016

Taidetta ja museoita

Tasan neljä vuotta sitten julkaistiin Helsingin Sanomien mielipidesivuilla seuraava kirjoitukseni. Otsikon toimitus on vaihtanut, kun lehdessä oli juttu lakkautettavista museoista.
 
Oikeastaan aika huvittavaa palata vanhaan kirjoitukseen. Muistelen kuinka me vapaa-ajan tai vakituiset sammattilaiset taistelimme kirkon ja Paikkarin torpan puolesta. Nyt 260 vuotta täyttänyt kirkko uhattiin sulkea talvella. Sammatti sai kuitenkin pitää kirkkonsa avoinna. Kirkkoon liittyy myös Elias Lönnrot, joka saarnasi siellä, kun pappi ei ehtinyt Karjalohjalta. Museovirasto luopui Paikkarin torpasta ja nyt sen aukiolosta vastaa Lohjan kaupunki, Paikkarin torpan tuki ry ja vapaaehtoiset yksityishenkilöt. Kiitos heille, että pieni pala Suomen kulttuurihistoriaa säilyy.
 
 
Jotenkin minusta tuntuu, että Guggenheim-hanke Helsingissä polkee paikallaan. Olen aina ollut Guggenheimin museoiden ystävä. Olihan minulla ja sisarellani oma Guggenheim-projektimme, kävimme Guggenheimin museoissa. Osa niistä on jo suljettu. Suljetuista mielenkiitoinen oli vanha pankkisali Berliinissä, koska se poikkesi melkoisesti muista Guggenheim-hankkeista. Suosikkini on Peggy Guggenheimin kokoelmat Venetsiassa. Museota ei ulkoisesti havaitse, vaan se on samanlainen kuin venetsialaiset talot ja maastoutuu kanaalinsa varrelle.
 
Euroopan suurin Guggenheim-museo sijaitsee Bilbaossa, Euroopan laidalla. Tuskin olisin matkannut Bilbaoon ilman sen Guggenheimia. Museo on mielestäni matkan arvoinen. Helsingin Guggenheim-hankkeen ongelma on sen samankaltaisuus Bilbaon jo olemassa olevan taidemuseon kanssa: molemmat Euroopan laidalla, uusi upea rakennuskokonaisuus kaupungin parhaalla paikalla. Erottaisiko kokoelmat riittävästi museot toisistaan? Mikä tekisi Helsingin Guggenheimista matkustamisen arvoisen? En tiedä riittävästi, että löytäisin ratkaisun.
 
Riittäisikö se, että Helsinki on profiloitumassa taidekaupungiksi. Mielestäni kuvataiteen tarjonta kaupungissa on mahtava. Ateneum, kaupungin museot, tuleva Amos Rex jne. harvassa kaupungissa on pinta-alaan ja asukaslukuun suhteutettuna yhtä paljon taidetarjontaa. Nautittavaa!
 
Toivon Helsinkiin Guggenheimia, mutta omaleimaisena ja yksityisin varoin toteutettuna.
 


tiistai 2. helmikuuta 2016

Ajatuksia kultauksesta 31.1.2016

Nypläsin pitkästä aikaa. Nyplätessäni mietin, mitä kultaus on. Tulin siihen tulokseen, että kyseessä on käsityöläisen työ, joka vaatii hyvää hienomotoriikkaa, kultauksen tekniikan hallintaa, käytettävien aineiden ja kemiallisten reaktioiden tuntemista sekä pölyttömän ja siistin työtilan.

Kuvani kipsipäät olen kullannut irtokullalla sen jälkeen, kun kipsi on ensin käsitelty polimentilla, sellakalla ja mikstionilla. Kultaa olen "kuluttanut" ja tehnyt sen mattapintaiseksi tai kiiltäväksi ennen lakkausta. Samat tekniikat, aineet ja työjärjestys sopivat sovellettuina ikoneiden kultaukseen.

Ikoneiden kultaukseen käytän 23 - 24 karaatin lehtikultaa joko irtokultana tai siirtokultana. Käytettävän kultatyypin ratkaisee käyttämäni kultaustekniikka. Metallina käytän joskus myös hopeaa, valkokultaa tai platinaa.

Ikonin kultauksen teen työstä ja kullattavan alueen koosta riippuen jollakin seuraavista kolmesta kultaustekniikasta: kultaus ilman polimenttia, polimenttikultaus tai öljykultaus. Kultauksen ilman polimenttia teen vain pieniin kullattaviin kohteisiin kuten pieniin sädekehiin. Tällöin maalaan kullattavan alueen okravesiseoksella ja kiillotan sen. Kostutan pienen alueen valkuaisvesiseoksella ja lasken irtokullan kostutetulle alueelle. Kullan voin kiillottaa akaattikivellä. Pidän tätä kultaustapaa nopeana, mutta tulokseen vaikuttaa liiaksi pohjan laatu. Täytyy muistaa, että lehtikulta on niin ohutta, että pölyhiukkanen näkyy kohoumana. Toinen heikkous on se, että kultaus on herkkä kosteudelle.

Kultausmenetelmistä pidän eniten polimenttikultauksesta, joka sopii erinomaisesti ikonitaustojen ja suurten pintojen kultaamiseen. Käsittelen kullattavan alueen polimenttisaven ja liiman seoksella. Tällä saan aikaiseksi kiiltävän, sileän ja tasaisen pohjan kullalle. Polimenttisaven väri (yleensä punainen, musta tai keltainen) vaikuttaa kullan väriin. Kostutan saven viinavesiseoksella ja lasken irtokullan. Kiillotan kullan akaattikivellä. Tätä kultausta voi koristella viivoin ja painalluksin. Pidän tästä kultausmenetelmästä, koska sillä saan aikaiseksi kauneimman lopputuloksen. Ilman lakkausta tämäkin kultaus kuluu hankauksesta.

Käytän myös ikonimaalareiden yleisimmin käyttämää kultaustapaa, öljykultausta. Tämän kultauksen alle laitan myös polimenttisaven, koska silloin saan kauniimman lopputuloksen. Lakkaan kiillottamani saven sellakalla. Sellakan päälle laitan mikstionin, käytän aina 12 tunnin mikstionia. Öljykultauksen teen siirtokullalla. Tämäkin kultaus kuluu ilman lakkausta.

Minulla on viimeistelyä vaille valmiina kaksi Kazanin Jumalanäidin ikonia, joissa olen käyttänyt eri kultausmenetelmää - polimenttikultausta ja öljykultausta. Kun saan ikonit valmiiksi, lisään kuvat ja kerron lisää.

Seuraavaan työhöni Ylienkeli tai Arkkienkeli Mikaeliin olen tehnyt piirroksen. Nyt minulla on aikaa runsas vuorokausi, jotta saan sädekehän öljykultauksen tehdyksi.