sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Virvon varvon

Luen kotona ystäväni antamaa kirjaa "Unen laiva", joka kertoo luostarivanhuksen elämästä. Kirja on kiehtova ja vie mukanaan. Kirja alkaa Palmusunnuntaista ja etenee suuren viikon päivät. En kerro enempää.

Palmusunnuntain tavat ja merkitys kirvoitti meillä aamiaispöydässä keskustelun perinteistä, perinteisistä tavoista ja suvaitsevaisuudesta. Pohdimme poimitaanko nykyisin perinteistä vain parhaat palat päältä ts. ne, joista itselle on hyötyä. Muistelimme muutama vuosi sitten silloisen kotimme ovelle ilmestynyttä virpojaa, yli kymmenvuotiasta poikaa, noidaksi pukeutuneen ja hyvin meikattuna. Hän kiteytti hyvin sanomansa virpoessaan minulle "virvon varvon mulle palkka". Olen aina arvostanut ihmisiä, jotka osaavat kiteyttää sanomansa ja löytävät oleellisen. Tässä kohtaa kiteytys meni huumorin puolelle.

Tämän Palmusunnuntain virpojat ovat olleet ihastuttavia. Ensimmäinen tyttö osasi minulle aivan uuden virpomisrunon. Se oli pitkä. Tyttö esitti sen sujuvasti ja kuuluvalla äänellä. Hän ei pyytänyt palkkaa. Hän käyttäytyi todella hienosti. Luulen, että hän tuli virpomaan Timo-opelle. Harmittavasti Timo oli jo yhdeksältä lähtenyt pitämään videokurssia aikuisille. Minäkin kävin pienellä lenkillä. Kerron illalla Timolle tästä tytöstä.

Toisena ovellamme kävi kaksi noin kahdeksan vuotiasta poikanoitaa, joista toisen tunsin. Käyttäytyivät erittäin hyvin kuten aina. Puhuivat reippaasti ja osasivat säkeet. Sain nytkin kauniit vitsat ja he suklaata.

Kolmantena kävi kolme virpojaa, jotka myös käyttäytyivät hyvin ja osasivat lorunsa. Sain vitsat ja he suklaata. Jos virpojat lisääntyvät tätä tahtia, niin suklaa loppuu pian.

Vaikka nykyinen lasten virpomisperinne poikkeaa kristillisestä sanomasta ja ortodoksisesta virpomisperinteestä, niin mielestäni se sopii hyvin alle murrosikäisille lapsille. Se on heille toimintaa, jota meidän aikuisten kannattaa tukea. Ainakin täällä maaseudulla lapset hakevat itse vitsat metsästä, koristelevat ne yksin tai yhdessä jonkun turvallisen aikuisen kanssa. Kutsuisin tätä tuotantoprosessiksi. Seuraavaksi opetellaan värssy, pukeudutaan ja meikataan, siis valmistaudutaan markkinointiin ja myyntiin. Sitten tapahtuu varsinainen asiakaskohtaaminen: käydään naapureiden luona, lausutaan runo, luovutetaan tuote ja saadaan palkka. Tämähän on hyvä tapa lapselle oppia kurinalaista ja tavoitteellista toimintaa, josta saa palkkaa.

Maalariystäväni kertoi olleensa mukana valmistamassa vitsoja siunattavaksi. Kannattaa lukea virpomisen prosessi ja symboliikka vaikka ortodoksi.net -sivuilta. Minulla on ikoneita. Minulla on virpomisvitsoja. Minulla ei ole siunattua vitsaa ikonin taakse.

Tänä päivänä on hyväksyttävä monet eri perinteet jopa niiden sekoitukset. Tärkeää on kuitenkin hyväksyä omat perinteiset tavat, pitää ne kunniassa ja noudattaa niitä. Tulee myös kunnioittaa toisten tapoja, mutta kenenkään ei koskaan tarvitse eikä kannata kätkeä omaa perinnettään tai väheksyä sitä. Valitettavan usein kristillinen perinne saa väistyä uusien tapojen tieltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti