torstai 14. huhtikuuta 2016

Somesta

Viime aikoina olen törmännyt hyvin erilaisiin asioihin ja käsityksiin Somesta, sosiaalisesta mediasta. Tosiasiahan on, että noin kaksikolmasosaa kansalaisista on mukana Somessa. Jotkut lähes kokoajan ja jotkut harvemmin ja lyhytkestoisesti. Itse kuulun jälkimmäisiin. Välillä poden huonoa omaatuntoa, kun en tykkää tai kommentoi. Se jää tekemättä, kun poden infoähkyä. Tunnen myös joukon ihmisiä, jotka ovat valistuneita sähköisen asioinnin ihmisiä, mutta eivät notku Somessa.

Itse haluan kaiken mahdollisen informaation,asioinnin ja vuorovaikutuksen sähköisesti. Parasta on se, että asiat eivät silloin ole sidottuina aikaan ja paikkaa. Sähköiset lehdet ja pankkiasiointi, ne ovat saatavilla niin kotona kuin matkoilla. Parasta sähköisissä lehdissä ja viestinnässä on se, että ei tule jätepaperia. Myös arkistointi on helppoa, kun asiat ovat omassa tai palvelutarjoajan sähköisissä arkistoissa.

Viime päivinä olen kuullut lausahduksia, että "se Facebook on sitä vihapuhetta". Itse en ole vielä sellaiseen törmännyt. Toisaalta kuuntelin Aalto-yliopiston kehittämishankkeesta, jossa Someen halutaan saada tekstien ja itsevalittujen symbolien lisäksi todelliset tunnetilat anturitekniikalla. Aluksi kuulosti pelottavalta. Anturi rekisteröisi esimerkiksi sen olenko vihainen vai iloinen. Tunnistaisiko se myös energiatasoni. Tällä hetkellä Some tietää sijaintini ja tulevaisuudessa se tuntee psykofyysisen tilani. Tarkemmin ajateltuna tuotahan voisi käyttää sähköisen terveysaseman palvelussa. Se voisi olla jopa parempi kuin nykyinen palvelu, joka riippuu melkoisesti potilaan ja lääkärin vuorovaikutuksesta. Mitä tapahtuu, jos tunteiden sensorit alkavat myös tuntea?

Menestyvät yritykset ja yhdistykset ovat taitavia Somen käyttäjiä. Ne käyttävät eri alustoja (Facebook, Twitter ja kymmenet muut) tarpeesta riippuen. Teknologiasta riippumatta käyttö on aktiivista ja vuorovaikutus hyvää. Ainoastaan niille yhteisöille, joissa yksi henkilö haluaa valvoa kaikkea informaatiota ja vuorovaikutusta, ei Some sovi. Valtiollisella tasolla tämä nähdään Somen kieltämisellä diktatuureissa.

Itse huomasin Somen voiman, kun kerroin blogistani Facebookissa. Yhdysvalloissa asuva ystäväni, jolla on ystäviä eri puolella maailmaa, tykkäsi. Heti tuli blogilleni katsojia kaikkialta maailmasta. Olen harkinnut, että pitäisikö kirjoittaa englanniksi. Toistaiseksi kuitenkin kirjoitan suomeksi, koska suurin osa kirjoituksistani koskee ikonimaalausta tai kultausta.

Lopuksi ajatusleikki: kirjoitan vaikka facebookiin tulevasta tilaisuudesta. Kaksikymmentä kaveriani tykkää ja ilmoittaa tulevansa paikalle. Heti jokaiselta noin kaksikymmentä tekee saman. Lyhyessä ajassa tilaisuudesta tietää satoja ihmisiä. Tässä se Somen voima. Pidän sanoista vuorovaikutus ja yhteisöllisyys. Ärsyynnyn sanoista informointi ja tiedotus. Onkohan ne tunnetilaa tutkivat sensorit vahvoja, kestävätkö ne voimakkaita tunteita?