Istun ikonimaalauskurssilla ja havahdun viereisen pöydän ääressä keskusteluun. Opettaja sanoo oppilaalle "Sinun täytyy korjata tuo nenä, se on aivan vino". Oppilas vastaa "Ai, TÄYTYYKÖ minun". Tämän jälkeen molemmat ovat hiljaa, opettaja jatkaa kierrostaan oppilaan luota toisen luo, vieressä istuva oppilas tuijottaa työtään eikä enää maalaa. Kurssipäivän loputtua oppilas kerää tavaransa eikä enää palaa ko. opettajan kurssille.
Toisen opettajan kurssilla opettaja toteaa aina "Hyvä, mutta...". Oppilas kuulee vain sanan HYVÄ, mutta sisältää parannusehdotuksen, joka jää kuulematta. Tämän jälkeen oppilas uskoo olevansa mestarimaalari. Kehitys pysähtyy, koska ei tarvitse enää neuvoja ja ohjeita.
Kolmas opettaja toteaa "Minä en opeta tuollaisia...". Puuttuu oppilaan persoonaan ei hänen työhönsä. Oppilaan virhe saattaa olla jossain muualla kuin tekemässään työssä. Ehkä hän on ostanut tarvikkeita muualta kuin opettajalta, joka näin menettää tuloja.
Tapahtumat saavat miettimään palautetta, palautteen antamista ja palautteen vastaanottamista. Itse olen sukupolvea, joka koulussa oppi vastaanottamaan negatiivista palautetta - se ei aina ollut rakentavaa. Positiivisen palautteen vastaanottaminen on vaikeaa jopa hävettävää. Nykyisin tuntuu olevan trendi, että korjaavaa palautetta ei saa antaa. Entä, jos ei pysty kehumaan, niin silloin jää ilman palautetta. Minulle ainakin palautteen puuttuminen on vaikeinta. Silloin en tiedä, mitä pitäisi kehittää. Ehkä itse tiedän, mutta helpompaa olisi, jos saisin vahvistuksen.
Kehittyminen ja muuttuminen lähtee vain rakentavasta palautteesta, pelkkä kehuminen ei saa aikaan muutosta. Yritysmaailmassa muutos lähtee yleensä vasta taloudellisesta pakosta. Huomattavasti tuskattomampaa olisi ennakoiva muutos, jolloin taloudellista pakotetta ei tulisi.
Monissa yhteisöissä pidetään kehitysehdotuksia negatiivisuutena ja näin tukitaan suut. Pelkällä keskinäisellä kehumisella ei pitkälle päästä. Pitäisi uskaltaa ottaa vastaan vinkkejä muiden osaamisista ja kokemuksista. Jokainen katsoo asioita omasta näkökulmastaan ja osaamistaustastaan, mikä toiselle on hyvä ja upea voi toiselle olla keskinkertainen. Vaatii rohkeutta myöntää kaverin paremmuus. Eräässä työpaikassani tuli palkata itseään parempia.
Haluan kehittyä maalarina ja toivon opettajaltani kuin myös toisilta oppilailta nimenomaan parannusehdotuksia ja kommentteja. Aina ei itse näe omaa työtään objektiivisesti. Usko omaan tekemiseen ja touhuun on vankkumaton. Tästä seuraa ajanmittaan käsitys omasta korvaamattomuudesta. Ihminen uskoo, että kukaan muu ei pysty samaan. Äitini opetti minua, että pystyt siihen mihin muutkin. Se loi hyvän itsetunnon. Sillä on myös kääntöpuoli - joku toinen pystyy samaan. Meistä jokainen on ainutkertainen, mutta ei korvaamaton.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti