lauantai 29. joulukuuta 2018

Joulupukkeja


Luin netistä kuinka peltipoliisin haaviin oli jäänyt joulupukki eri puolilla Suomea. Pukit olivat kuvissa erinäköisiä ja ajoivat erilaisilla autoilla. Innostuin miettimään omia kokemuksia joulupukeista.

Ensimmäisen joulupukin tapasin hieman yli vuoden vanhana. Asuimme pienen kylän keskellä sijaitsevalla koululla, jossa äiti oli opettajana. Kummitätini, isäni sisar, asui lähistöllä. Hän halusi tulla meille joulupukiksi, ettei kukaan miespuolinen joulupukki pelästytä kullannuppua. Luultavasti koin joulupukin tutuksi ja turvalliseksi. Joulupukin sylissä istuessani kiinnostuin hänen ajanmukaisesta pahvisesta naamaristaan ja pumpulisesta valkoisesta parrastaan. Silitin partaa ja innostuin kiskomaan siitä toistellen "nätti, nätti". Joulupukin ja vanhempieni helpotukseksi en saanut kasvojaan irti.

Pari vuotta myöhemmin asuimme jo toisella paikkakunnalla. Kotimme oli vuokrahuoneisto kahden asunnon talossa. Toisessa huoneistossa asui talon omistajat kasvattityttärensä kanssa. Omia lapsia heillä ei ollut. Rouva oli päivisin hoitotätimme, kun omat vanhempamme olivat töissä. Lapsia rakastavana hoitotäti otti minut mukaan kasvattilapsensa joulujuhlaan. Juhlan lopussa saapui joulupukki, joka jakoi lahjoja. Kun hän kutsui lapsia noutamaan lahjoja, niin ajattelin "minulle ei voi olla lahjaa, kun joulupukki ei tiedä minun olevan täällä". Nimeni kuullessani yllätyin kovasti. Seuraavana päivänä en ihmetellyt lainkaan, kun menimme koko perhe Tossavaisen kauppaan ostamaan samanlaisen lelun pikkusisarelleni. Samana jouluna olimme hoitotädin perheen luona joulupukkia vastaanottamassa. Kasvattitytär auttoi joulupukkia lahjojen jaossa ja ojensi vuokraisännän lahjan joulupukille. Tästäkin huolimatta uskoni joulupukkiin säilyi.

Seuraavassa kodissa asuessamme oli joulupukkina silloinen naapuri. Siitä miehestä en pitänyt. Hän oli jotenkin lipevä ja joulupukkina samanlainen. Silloin ymmärsin joulupukin todellisen tarinan.

Tämän joulun jälkeen kuuntelin kolmen joulupukin kokemuksia. Ensimmäinen oli käynyt yli kymmenessä kodissa. Hän kertoi, ettei paikoissa kauaa voinut olla, kun matkoihinkin meni aikaa. Hänen mielestään ei pukin kannata uhrata aikaa lahjojen jakoon "osaa ne itsekin". Toinen joulupukki kertoi puolestaan, että hän kyllä jakaa lahjat, mutta turha hänelle on kertoa lapsista, kun ei hän kuitenkaan muista niiden nimiä. Toinen joulupukki viipyi kussakin kohteessa alle 15 minuuttia.

Kolmas joulupukki kävi muutamassa kodissa, joissa jokaisessa viipyi lähes puolituntia. Hän listasi etukäteen tiedot lasten nimistä ja lasten iät. Kertasi ne ennen kohteeseen menoa. Hän jututti lapset, jakoi lahjat ja joissakin paikoissa oli mukana laulamassa ja piirileikeissä. Eräässä perheessä kolmas joulupukki on käynyt jo lähes kymmenen kertaa. Perheen nuorimmainen on jokaisena joulunaan nähnyt kodissaan saman joulupukin. Hän uskoo, että heillä käy se oikea joulupukki ja muut pukit ovat valepukkeja.

Vuosia sitten eräs pieni tyttö sanoi minulle yllättäen "joulupukkia ei oikeasti ole olemassa". Vastaukseni "ai sinä tiedät sen" oli väärä, näin sen tytön ilmeestä.

Kuvassa meillä käynyt pukki, se kolmas.

torstai 6. joulukuuta 2018

Itsenäisyyspäiväni

Tänään Suomen itsenäisyyspäivänä 2018 sain olla mukana Sammatin Sampaalassa itsenäisyyspäivän juhlassa, jonka järjestivät Sammattiseura, Vaahterateatteri ja monet muut yhdistykset. Tämä juhla oli yksi parhaimmista kymmenien vuosien aikana järjestettyjen juhlien ketjussa. Vaahterateatteri esitti runopotpurin ja nuoret muusikot musiikkia. Erityiskiitos kirjailija Hannu Mäkelälle juhlapuheesta, joka monimuotoisuudessaan ja kannanotoissaan oli juhlien historian paras. Erityisesti mieleeni jäi se, että "Suomen kieli on yhtä uhanalainen kuin Saimaan norppa, mutta vain Saimaan norppaa suojellaan". Olen itsekin saanut juontaa tämän juhlan kerran kahdeksan vuotta sitten.

Muuten olen viettänyt monenlaisia itsenäisyyspäiviä. Lapsuudenkodissa kävimme sankarihautausmaalla, jossa kolme setääni lepää. Päivän ohjelmaan kuului myös juhlalounas. Joskus illalla paistoimme koko perheen voimin joulupipareita. Äiti toimi opettajana ja joulun alusen aika oli kiireistä koulussa juhlavalmistelujen ja arvostelujen vuoksi. Näin ollen jokainen vapaapäivä hyödynnettiin oman perheen joulun valmisteluissa.

Opiskeluaikana ohjelmaan kuului soihtukulkue ja Helsingin juhlinta. Joitakin kertoja kävin Tähtitorninmäellä katsomassa lipunnostoa. Työaikana itsenäisyyspäivä oli vapaapäivä, jos työskentelin Suomessa. Työn merkeissä itsenäisyyspäivää olen viettänyt Bostonissa, Dublinissa ja Stavangerissa. Huvittavin kokemus oli ensimmäinen lento Brysseliin 7.12. vuonna 200x aamulla. Silloin eräs aisti oli kovalla koetuksella.

Jokaiseen itsenäisyyspäivään on kuulunut kello kuusi kaksi kynttilää ikkunoilla, jos vain olen ollut kotona.

Ranskan kansallispäivää olen viettänyt niin Pariisissa kuin Nizzassa. Nizzan paraati oli hauska ja ilotulitus upea.

Hyvää Suomen itsenäisyyspäivää!

keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Aleksis Kiven ajatuksia

Tänään 10.10.2018 on Aleksis Kiven päivä. Kaivoin kirjahyllystäni kirjan "Aleksis Kiven ajatuksia". Kirja on yhtä vanha kuin minä. Olen lukenut kirjaa ensimmäisen kerran keskikoulussa, kun pidin esitelmän äidinkielen tunnilla Aleksis Kivestä. Minulla ei ollut aikaa, eikä tainnut olla haluakaan lukea useita Kiven kirjoja. Tästä kirjasta löysin otteita siitä, miten Aleksis Kivi havainnoi ja koki maailmaa. Meille syntyi kuitenkin hyvä suhde ja kiinnostuin Aleksis Kiven elämästä ja tuotannosta. Erityisen voimakkaasti koin toteamuksen "hän eli vain syksystä jouluun".


Kiven elämän tuska on käsin kosketeltava. Seitsemästä veljeksestä löytyy toteamuksia "Ihminen on merenkulkija myrskyisellä merellä", "Niin, niin, maailma on yht'aikaa hullu ja petollinen" ja "Mitä on siis tämä elämä? Helvetin porstua". Näistä sanoista löytää sen tuskan, kun aikalaiset aliarvioivat ja pilkkasivat häntä. Oliko näiden lausahdusten kirjoittaminen terapiaa? Jos tänä päivänä kirjoittaa samalla lailla somessa, niin saa monen moista kommenttia ja tulee lytätyksi. Ihminen on pysynyt samanlaisena toiselle ihmiselle kuin 1800-luvulla. Nykyisin kaikki on vielä tehokkaampaa. Ennen juoksivat ihmiset toisen luota toisen luo pilkaten jotakuta. Nyt se tapahtuu reaaliajassa ja tehokkaasti. Aina ei muisteta laillisuuden rajoja. Tästä meitä muistuttaa Tomi Metsäkedon herjaajien saama tuomio, vaikkei se vielä olekaan lainvoimainen.

Toisaalta Aleksis Kivi kirjoittaa naisista ja rakkaudesta "Sokeasti ampuu lemmen jumala", "Rakkaus lievittää ja avaa sydämen, sielun ja mielen" ja "Naisella ja harakalla on molemmilla yhtä kiivas halu kiiltoaineisiin". Vaikka en voi olla kaikesta samaa mieltä, niin on aivan ihanaa lukea noita ajatuksia ja miettiä niiden tarkoitusta nykypäivässä. Kuinka tärkeää on läheiset ihmiset ja miten turhanpäiväistä on ripsien pidennykset, rakennekynnet ja sokeroinnit.

Kuinka moni suomalainen tietää nykyisin, kuka Aleksis Kivi oli ja kuinka moni tuntee hänen tuotantoaan? Toivottavasti kouluissa vielä nykyisin puhutaan myös Aleksis Kivestä - suomalaisen kirjallisuuden peruskalliosta.

Aleksis Kiven sanoin "Ihmisen pitäisi aina oleman viisas."

perjantai 7. syyskuuta 2018

Suvaitsematon?

En pidä siitä, että naapuruston kissat kakkaavat puutarhaani - olen siis suvaitsematon.
Kiusaannun, kun koira hyppii minua vasten - olen siis suvaitsematon.
Ihmettelen ääneen, että alle viisivuotiaat lapset saavat yksin pyöräillä autotiellä - olen siis suvaitsematon.
Ihmettelen, että äiti lapsen kanssa liikkuessaan, näprää kännykkäänsä - olen siis suvaitsematon.
En hyväksy, että vain osa liikennerikkeistä on vaarallisia muille tiellä liikkujille - olen siis suvaitsematon.
Argumentoin faktoilla, kun olen jonkun kanssa erimieltä - olen siis suvaitsematon.
Pidän kiinni tekijänoikeuksistani - olen siis suvaitsematon.

Voisin jatkaa vaikka kuinka pitkään. Suvaitsematon sanalle on tullut uusi merkitys. Monelle se tarkoittaa ihmistä, joka on hänen kanssaan erimieltä. Joskus kuvittelen, että se on helpoin tapa vaientaa toinen. Jos sanot toisen olevan suvaitsematon, saatat olla sitä itse.

Minulle suvaitsevaisuus tarkoittaa sitä, että ymmärtää ja hyväksyy toisen ihmisen mielipiteet, ihonvärin, poliittisen näkemyksen, elämäntavan ja uskonnollisen vakaumuksen joitakin asioita mainitakseni. Itse en aina ole suvaitsevainen. Esimerkiksi ammattiyhdistykset ovat monessa asiassa minulle kauhistus.

Olen elämäni aikana tavannut kolme ihmistä, jotka todella ovat suvaitsevaisia, siten kuin minä ymmärrän. He ovat edesmennyt äitini, sisareni Leena ja ystäväni Eija. Äitini ymmärsi ihmisten lähtökohdat ja osasi kohdata heidät oikein. Sisareni puhuu kaikille ihmisille myös muiden hyljeksimille. Eija auttaa maahanmuuttajia kotoutumaan. Esimerkkejä siitä miten heille kaikille ihminen on ihminen, vaikka elämä olisi kohdellut näitä ihmisiä kaltoin tai näiden ihmisten näkemykset poikkeaisivat heidän näkemyksistään. Kukaan heistä ei ole hyväuskoinen hölmö, vaan mitä humaanein ihminen, mikä tarkoittaa suvaitsevainen.

perjantai 3. elokuuta 2018

Helenan päivänä

Kiitos Anne Ingman kävelykierroksesta Helene Schjerfbeckin jalanjäljissä Tammisaaressa heinäkuun viimeisenä päivänä - Helenan nimipäivänä. Meitä oli parikymmentä "mallia" ruotsinkielisellä kierroksella. Nautin koko kierroksen ajan. Asu, tyyli, ilmeet, eleet ja kertomus kaikki oli kuin Helenellä. Helene Schjerfbeck on yksi suosikkitaitelijoistani ja olen vuosien saatossa tutustunut hänen tuotantoonsa ja elämäänsä. Nyt minusta tuntui, että olin hänen vieraanaan Tammisaaressa.

Tänä kesänä olemme muutenkin osallistuneet useisiin opastettuihin kävelykierroksiin eri puolilla Suomea. Kierrokset ovat olleet teema-, draama- tai historiakierroksia. Valtaosa mukanaolijoista on ollut naisia ja tyttöjä, mutta ilahduttavan paljon on mukana ollut miehiä ja perheitä. Nämä kierrokset näyttävät kolahtavan naisiin kuten monet muutkin kulttuuripalvelut. Kierrosten oppaat ovat olleet tehtävänsä osaavia ammattilaisia, jotka selvästi nauttivat työstään. Vain yhdellä kierroksella näytti rahankeruu olevan se tärkein asia. Samalla kierroksella asiat kerrottiin suomeksi ja englanniksi ja noin puolet luvatusta kierroksesta jäi näkemättä, kun tunnin aika tuli täyteen.

Kierrosten osallistujat ovat olleet mukana kuunnellen, kysyen ja kommentoiden. Pääsääntöisesti kierrokset ovat sujuneet hyvin. Parille kierrokselle on sattunut ulkonäöstä päätellen yli 70-vuotias mies, joka on häirinnyt kierrosta omilla jutuillaan. Onneksi oppaat ovat olleet ammattitaitoisia eivätkä ole häiriintyneet ylimääräisistä höpinöistä. Mikä mahtaa olla motiivi tulla opastetulle kierrokselle esittelemään omaa erinomaisuuttaan ja häiritsemään kymmeniä muita?

Minulle kävelykierrokset ovat uusi kokemus, mutta suosittelen. Yleensä kierrokset kestävät tunnin ja ne maksavat nollasta viiteentoista euroon henkilöltä. Hinta ei näissä kierroksissa ratkaise laatua. Suosittelen ensi viikon torstaina (9.8.2018)  Lohjalla järjestettävää keskustan kävelykierrosta. Sinne pääsee Lohjan keskiaikaisen kirkon edessä olevalta kirkkokentältä kello 17 alkaen.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Ahvenanmaan kirkoista

Matkasimme juhannusviikolla Ahvenanmaalle kokonaiseksi viikoksi. Aiempien kahden kolmen päivän pikavisiiteistä poiketen meillä olisi aikaa. Matkasimme saaristoreittiä ja ensimmäinen kohteemme oli Kökar, uusi minulle. Majapaikkanamme oli  Brudhäll -hotelli, jonka ravintolassa tarjottiin erittäin hyvää ruokaa.


Ensimmäisenä iltana tutustuimme Hamnön niemellä Kökarin kirkkoon ja luostarin raunioihin. Niemen maisemat olivat uskomattoman hienot. Kirkko ja luostarin rauniot vaikuttavat. Välillä matkasin ajatuksissani satoja vuosia taaksepäin. Kirkkoa vastapäätä oli pappila ja päätin lukea kirjan Is - Jää. Kökarissa sielu lepäsi lämpimässä alkukesän vehreydessä, saarten kallioiden karussa kauneudessa sekä auringon kultaamassa meressä.

 
Seuraava pidempi pysähdys oli Jomala, jonka kirkkomaalla käymme aina Ahvenanmaalla ollessamme, mutta kirkko on pysynyt minulta suljettuna. Nyt pääsin sisälle yhteen Pohjoismaiden vanhimmista kirkoista, joka tietääkseni on Suomen vanhin muurattu rakennus. Onneksi meistä toinen kuvaa kaiken mahdollisen ja minulle jää aikaa tutkimiseen. Jomalan Pyhän Olavin kirkon seinämaalaukset on ajoitettu 1200 -luvulle. Näkyvillä on vain osa maalauksista, mutta mielenkiintoista on tutkia kuvaustapaa ja värejä. Näitä pohdin aina katsellessani kirkkomaaluksia.
 
Useimmat Ahvenanmaan kirkoista on rakennettu satojen vuosien kuluessa lisäten uutta. Kirkot ovat todella vanhoja ja niistä löytyy vanhoja seinämaalauksia, alttaritauluja, votiivilaivoja, puuveistoksia ja kastemaljoja. Uskomattomia aarteita. Pyhän Marian kirkko Saltvikissä on hyvä esimerkki aikojen saatossa muodostuneesta kirkosta. Kirkossa on neliapilan muotoinen kastemalja, joita on yleensä vain tuomiokirkoissa - pitikö tästä kirkosta tulla tuomikirkko. Kirkon vieressä kokoontuivat Ahvenanmaan keskiaikaiset maakuntapäivät. Varmaankin moni esine kirkossa on arvokkaampi kuin minua viehättänyt puulle maalattu Pyhä Yrjö ja lohikäärme.
 
 
 Saltvikin kirkko olikin toinen niistä kirkoista, jonka aiemmin olin nähnyt vain ulkopuolelta.

Seuraava kohteemme oli Finström ja sen Pyhän Mikaelin kirkko. Löysimme kirkkomaalta etsimämme haudan ja menimme sisälle kirkkoon, jossa olimme käyneet aiemminkin. Kirkossa on uskomattomia historiallisia aarteita ja niitä voisin katsella vaikka kuinka kauan. Ulkona satoi kaatamalla ja istuimme hetken autossa miettien seuraava kohdetta. Samalla havaitsin ruotsalaisen perheen, jossa oli kolme poikaa - isällä ja pojilla kännykät, äiti avusti nuorinta arviolta neljän ikäistä. He liikkuivat isojen lehmusten alla ja tutkivat kännyköitään. Lopulta nuorimmainen pomppi ilosta ja he läksivät autolleen käymättä kiviaidan sisäpuolella tai kirkossa. Pohdin pitkään eri ikäpolvien arvoja ja kiinnostusten kohteita. Se mikä minusta oli uskomattoman hienoa ei toisista ollut näkemisen arvoista.

Pääsin matkallamme vielä kolmanteen kirkkoon, jonka olin nähnyt vain ulkoa. Se oli Eckerön Pyhän Laurin kirkko. Upea pieni kirkko, jossa on Engelin suunnittelemat saarnastuoli ja alttari sekä puinen kastemalja 1260 -luvulta. Muutenkin Eckerössä löytyy Engelin suunnitelmien pohjalta rakennettuja rakennuksia posti - ja tullikäyttöön.

Hienoja historiallisia kohteita, jotka ilmeisesti eivät ole muodissa. Vaikka netistä löytyy pelien lisäksi informaatiota näistä kohteista, niin ei se korvaa omakohtaista kokemusta. Emme mekään kulkeneet vain kirkosta kirkkoon, vaan nautimme kauniista maisemista ja säästä, paikallisten ystävien seurasta ja hyvästä ruuasta. Onnistunut matka!


keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

"Kotiseudun kuva"

Lainaan otsikon Alma-tädiltäni, joka oli perustamassa Sammattiseuraa 1935 ja joka toimitti Sammatin Sanomien toisen numeron. Alma-täti kirjoittaa: "... kaiken pohjalla säilyy sydämissämme kotiseudun kuva. Ulkonaisesti on se usein hyvin erilainen eri ihmisillä. Yhteistä kuitenkin kaikissa tapauksissa on tuo synnynnäinen kiintymys siihen ympäristöön, jossa on elänyt lapsuuden huolettoman ajan. Turhaan eivät ole kaikkien aikojen runoilijat kotiseudulle laulujansa laulaneet. Turhaan eivät ole kaikkien aikojen ihmiset niitä lauluja toistaneet. Ne laulut ovat usein innostaneet myös tosityöhön ja toimintaan kotiseudun hyväksi."
Seuran perustaminen kuvasti ennen kaikkea rakkautta kotiseutua kohtaan. Erilaiset ihmiset Helsingissä kokoontuivat yhteen Sammatti teemanaan. Parhaimmillaan seuran jäsenmäärä oli yli 450 henkilöä ja toiminta vilkasta. Viime vuoden lopussa jäseniä oli runsaat 240. Jäsenmäärän vähenemiseen on monia syitä. Ymmärtääkseni yhdistystoiminta ei ole kovinkaan muodikasta. Ne seurat ja yhdistykset, jotka menestyvät ovat joko jonkin toiminnan ympärille perustettuja esimerkiksi palokunta-aate tai ne näkyvät oikealla tavalla netissä.
Sammattiseuran tehtävänä on ollut toimia yhdyssiteenä Sammatissa asuvien ja muualle muuttaneiden sammattilaisten välillä ja toinen tehtävä Lönnrotin perinnön vaaliminen. Viime vuosina toiminta on keskittynyt jälkimmäiseen ja se on hoidettu ansiokkaasti. Sen sijaan vuosiin ei ole järjestetty mitään jäsenille suunnattuja tapahtumia tai tilaisuuksia. Kaikille avoin perinteinen itsenäisyyspäivän juhla Sammatissa on ollut ainoa tilaisuus. Varmaan moni on miettinyt miksi olla jäsenenä ja maksaa jäsenmaksua, kun nettinäkyvyyskin on ollut heikkoa. Näin käy usein, kun keskitytään yhteen asiaan huolella, jäävät muut hoidettavat asiat vähemmälle.
Samaa ongelmaa - jäsenmäärää - pohtivat Sammattiseuran perustajajäsenet toimittamissaan Sammatin Sanomissa. Lainaan Alma-tätiä "... olisi toivottavaa, että enempi saataisiin joukkoa kokoon, ja sitä mukaan myös luonnollisesti tulisi ohjelma monipuolisemmaksi ja vaihtelevammaksi. Siihen innostakoon meitä kotiseutumme historia, nykyisyys ja myöskin tulevaisuus." Alma-täti istutti meille lapsille kiinnostuksen Sammattiseuraa kohtaan. Sammattilaisuus tuli tutuksi erityisesti isoäidiltä, joka oli ylpeä sammattilaisista juuristaan. Sammattilaisuutta ja sammattilaisia juuria ei kukaan voi ottaa meiltä pois. Olen niistä ylpeä! Olen kiitollinen Alma-tädille, joka kirjoitti muistikirjoihinsa myös sammattilaisia tapahtumia jopa paikallisella murteella. Olen etuoikeutettu, kun voin niitä lukea.
Sammattiseura on uuden edessä ja toivon, että seuran kehittäminen tapahtuu Lönnrotin sanoin "ajan hengessä".